Myös kertovat ensimäiset matkustavaiset Amerikassa että Meksikon kuninkaallisessa hovissa oli tapana tupakkia polttaa kieruissa taikka sigarrina. Koska Englantilaiset ensin tulivat Amerikaan, löysivät he saman tavan, erinomattain Virginiassa, jossa vieläkin kasvaa hyvin arvossa pidetty tupakkilai. Europalaisten näyttää saaneen ensimäisen tiedon tupakista Antillien saaristossa, sillä nimi Tobako on Haitin kieltä, merkiten sitä putkea, jolla tupakkia poltettiin, eikä siis itse tupakkia. Tupakin meksikolainen nimi on yete ja perulainen nimi sagri. Mutta tyhjä luulo on se että tupakin nimi on otettu Tobago nimisestä luodosta.

Eräs Italialainen Venzoni, joka vuosina 1542-1556 matkusti Länsi-Indiassa, taikka puoli sataa vuotta jälkeen Amerikan löytämisen, puhuu laveasti tupakin nautitsemisesta. Ei kauan sen jälkeen, vuonna 1559, viljeltiin jo tupakkia Lissabonissa lääkitykseksi, ja senaikuinen franskalainen lähetysmies Portugalissa, nimeltä Nicot, lähetti tupakin siemeniä sieltä kotimaahansa, erittäin kuningattarelle Katharina Medici, josta sitä myös Frankriikissa kutsuttiin kuningattaren yrtiksi. Mutta opillisissa kirjoissa sai se nimen Nicotiana. Italiassa sai se nimen Herbe de S:t Croix ja Herbe de Ternabou, sillä Paavin lähetysmies Lissabonissa St. Croix ja Ternabou, lähetysmies Frankriikissa, lähettivät siemeniä ensin Italiaan. Vuonna 1586 palasivat muutamat Englantilaiset Virginiasta ja toivat myötänsä tupakin Englantiin ja yksi niistä, Harriot, sanoo Englantilaisten oppineen tupakin polttamisen Indianeilta. Pian levisi tämä polttaminen Englannissa ja pian myös Hollannissa, Frankriikissa, Spaniassa ja Portugalissa. Hollantiin tuli se tapa muutamien oppivaisten seurassa, jotka Englannista sinne matkustivat oppia hakemaan. Myös näkyy tämä tupakin nauttiminen pian levenneen Turkiaan, Persiaan, Itä-Indiaan, Kinaan ja Japaniin. Jo vuonna 1601, eli tuskin 50 vuotta jälkeen tupakin ensimäisen tuomisen Europaan, oli tupakin polttaminen tuttu Kinassa, ja luullaan sen olevan vieläkin vanhemman Japanissa. Tästä päättävät muutamat, että tupakki ennen Amerikan löytämistä olisi ollut tuttu Itä-Aasiassa. He sanoivat että se lai, jota Kinassa viljellään, on Amerikalaisesta laista erinäinen, ja että se persialainen lai, josta saadaan se suuresti ylistetty Schiraz-tupakki, on perisukuansa aasialainen. Mutta toisaalta on suuri syy päättää tämän kasvun olevan perisukuansa amerikalaisen; sillä koko Aasiassa on sen nimi tobak, ainoastaan Arabiassa kutsuvat sen nimellä, joka merkitsee savua. Myös taitaa tapahtua että Kinalaiset, opittuansa Spanialaisilta tupakkia nautitsemaan, ovat jonkun likisukuisen kotimaan kasvun täksi nautinnoksi käyttäneet, ja samaten taitaa Persiassakin olla tapahtunut. Mutta tupakin nauttiminen ja nimi on epäilemättä saatu Amerikan villikansoilta.

Tupakin nauttiminen on niinkuin kaikki muutkin uudet tavat saanut kärsiä vastuksia ja vainoja; mutta sillä oli myös puolustajansa ja levittäjänsä. Merkillinen on Englannin kuninkaan Jaakko I:sen pilakirja tupakin polttamista vastaan, joka vuonna 1619 tuli ilmi nimellä Misokapnos. Se on kirjoitettu keskustelemisen tapaan. Siinä sanoo hän kuinka ilkeä on että ymmärtäväiset ja valaistut ihmiset ottavat tapoja semmoisilta villikansoilta kuin Amerikan asuvaiset, että tupakin nautitseminen vahingoitsee terveyden, heikentää ruumiin voimat, kohmeluttaa järjen, tuo myötänsä riettauden ja tekee keskinäisen elämän rivoksi; ja että, jos tupakin polttaminen kasvaa kasvamistansa niinkuin se ruvennut on, vaimojen vihdoin myös täytyisi tupakkiin turvata koska he eivät muutoin jaksaisi löyhkäävien miestensä kanssa yhdessä elää. Ja hän päättää kirjansa seuraavilla kovilla sanoilla: "Sentähden, o kansalaiset, jos teissä vielä on vähäkin häpyä, niin pankaat pois tuo hullu nautinto, jonka alku on hävyttömyys, joka tietämättömyydestä on tavaksi otettu, joka voiton vuoksi levitetään; nautinto, jolla Jumala vihoitetaan, ruumiin terveys hävitetään, kotoelämä katkerutetaan ja kansan arvo ulkona sekä kotona häväistään; nautinto, paha silmille ja vielä pahempi nenälle, aivoille vahingollinen ja keuhkoille kalvavainen; nautinto, jonka paksut, mustat savupilvet antaa oikean kuvauksen helvetin kaasusta." Mutta vaikka Jaakko todellakin oli tupakin vihollinen ja kielsi sen viljelemisen Englannissa, oli tämä kirja kuitenki enimmästä päästä pilkaksi kirjoitettu. Kuitenki sai se vastustelioita täydellä todella; sillä muutamat Jesuitat Puolan maalla kirjoittivat sitä vastaan kirjan Antimisokapnos. Ymmärrettävä on että kuningas Jaakko saarnasi kuuroille korville. Tupakin polttaminen Englannissa leveni levenemistänsä erinomaisesti ja vasta viimisen vuosisadan loppupuolella rupesi se joksikin vähenemään, koska ihmiset korkeammista säädyistä ei sitä enään pitäneet herrallisena vaan roistomaisena. Sitte on tupakin nautitseminen Englannissa paljo vähennyt ja nykyjään nähdään harvoin Englantilaiset polttavan. Joka siellä kaduilla kulkee, taitaa ainakin sanoa että kukin tupakkia polttavainen on muukalainen. Alhaisista säädyistä niinkuin työmiehet polttelevat vieläkin.

Toisaalta kirjoitti eräs Raphael Thorius vuonna 1628 kiitosvirren tupakin kunniaksi. Samaan aikaan tuomitsi Paavi Urban 8:sas ne pannaan, jotka kirkossa nuuskua tököttivät naamaansa.

Tupakin nauttimisen suuri ja nopea leveneminen tuli suureksi osaksi siitä että se helposti käy viljellä melkein kaikissa maissa ja ilmoissa; eikä sentähden viipynytkään kauan ennenkuin ruvettiin viljelemään sitä useimmissa Europan, Aasian ja Afrikan maakunnissa. Mutta monissa maissa tuli sen viljeleminen kiellyksi ja toisissa tehtiin sille kaikenlaisia esteitä. Aina enemmän tupakin kasvun ja nautinnon levetessä havaitsivat hallitukset että tästä taidettaisiin saada hyvä tulo valtakunnalle. Tästä seurasi että tupakki tehtiin valtakunnan omaksi ja hallitus yksinänsä myi sitä korkeaan hintaan. Tästä taas seurasi että hallitus kielsi kunkin tupakkia viljelemästä pakoittaaksensa kunkin tupakkinsa hallituksen myyjiltä ostamaan, taikka antoi hallitus luvan viljellä tupakkia, mutta viljeliän täytyi määrättyyn halpaan hintaan myymän viljellyn tupakkinsa; muutoin ei olisi koko tupakkikauppa tullut hallituksen käsiin. Tämmöinen asetus on nykyisiin aikoihin ollut voimassa Kuban luodolla ja on vieläkin Meksikossa. Nämät molemmat ovatki peräti sopivaiset tupakin viljelykselle. Ainoastaan määrätyillä tiloilla saadaan tupakkia viljellä ja kaikki tupakki on vietävä hallituksen aittoihin. Hallituksen lähettiläiset kulkevat ympäri maata ja repivät ylös kaikki tupakin taimet, jotka luvattomissa paikoissa havaitaan. Näiden on myös katsominen että kaikki luvallisesti viljelty tupakki tuodaan hallitukselle. Arvattavasti syntyy tästä paljo lain rikoksia ja riitoja ja viekoittelemisia.

Muutamissa valtakunnissa on tupakille pantu korkia tulli maksettavaksi.

Englannin valtakunnassa oli tupakin viljelys kielletty. Toisissa maissa on tupakin kotoviljelys kehoitettu, niinkuin Pommerissa, Silesiassa ja muinaan Danmarkissa.

Tupakin viljelys on levinnyt yli suuren osan maan piiriä. Amerikan useimmat paikkakunnat viljelevät tupakkia, enimmästi kuitenkin Virginia, Karolina, Venezuela ja Kuba. Englantiin tuotiin vuonna 1831 33 miljonaa naulaa, joista 32 miljonaa oli Amerikasta kotoisin. Kubasta vietiin vuonna 1840 200 miljonaa sigarria ja noin 3 miljonaa naulaa lehtiä. Myös Brasiliasta tuodaan paljo tupakkia. Vuonna 1817 vietiin yksinänsä Rio Janeirosta 3 miljonaa naulaa. Europassa viljellään tupakkia enimmästi Hollannissa, Flanderissa, Elsasissa, Pfalzissa, Ungarissa, Ukrainissa ja Turkiassa, mutta se tupakki on arvoltansa halvempi amerikalaista. Keskimeren itäpäässä on tupakin viljelys oivallinen. Itä-Indiassa ja sen saaristossa viljellään myös paljo tupakkia. Vielä enemmän viljellään sitä Kiinassa ja Japanissa. Kapmaahan ja Australiaan on sitä myös nykyisiin aikoihin saatettu.

Keskittäin laskein tuodaan Danmarkkiin vuosittain 2,5 miljoonaa naulaa tupakkia, josta melkein kaikki on lehtiä, jotka maassa valmistetaan kaikenlaisiksi tupakkilaiksi.

Jos lasketaan kuinka paljo lehtiä kullekin tupakin laille juoksee ja siihen lisätään mitä valmistettuna maahan tuodaan, saadaan Danskan maalle: