Sotkottaret niinkuin heidän suositeltunsakin suorsat oleskelivat rannan ruohossa, josta runo sanoo:
"Sisarekset sotkottaret
Rannan ruokoiset kälykset,
Hiipoivat hivuksiansa,
Hapsiansa harjasivat
Harjalla hopeapäällä
Sukimella kultaisella."
Kal. 41: 143-148.
Ahtoa ja Wellamoa rukoiltiin antamaan kalansaalista, asettamaan tuulta ja myrskyä merellä, auttamaan kulkua vaarallisissa meriretkissä niinkuin koskissa ja yleisesti matkustajia merimatkoilla. Kosken neitiä erittäin rukoiltiin kosken kuohuissa auttamaan. Pikku miestä rukoiltiin myös avuksi kalastamisessa. Hän otti hongan rannalta, pani sen päähän tarpoimeksi paaden ja ajoi sillä suuren paljouden kaloja Wäinämöisen nuottaan. Samaten hän myös kaasi sen suuren tammen, joka kasvoi ihmisten ikäväksi niin että se esti päivän paistamasta. Mutta pikkumies sai tässä tilassa semmoisen koon, että "jalka maassa teutaroivi, pää pilviä pitävi, syltä oli silmien väliä, syltä housut lahkehesta, puolta toista polven päästä, kahta kaation rajasta."
Kaikki nämät jumaluudet olivat muinaisten Suomalaisten mielestä suosiollisia, hyviä olentoja. Mutta vedessä oli myös pahan suopia, voimallisia olentoja, joista mainitaan Wesihiisi, Turso eli Tursas ja Wetehinen. Wesihiisi mainitaan ainoasti hirmuiseksi. — Iku-Tursoa avuksensa huutaa Pohjolan emäntä Louhi, upottamaan Kalevalan kansaa. Wäinämöinen tarttui tämän meren kummituksen korviin, nosti sen vedestä eikä laskenut lepoon ennenkuin Turso oli luvannut ikipäiviksi olla aalloista nousematta kuolevaisia kiusaamaan. Tämä Meri-Turso siitti Pohjolan neidon kanssa yhdeksän poikaa, jotka olivat pahimmat ihmisten kiduttajat. — Runo sanoo että Wetehinen ja Syöjätär olivat kärmeen vanhemmat. Wetehinen nousi myös Tuonen joesta Ilmarista vastaan, mutta lintu kokko ajoi hänen takaisin. Muutoin osottaa nimi että Wetehinen oli yleisesti veden haltia, vaikka pahanlainen.
III. Maan jumalat.
Harvat ovat ne kansat, jotka lapsuudessaan eivät ole palvelleet maata jumalana, kuvaillen sitä lempiän äitin kaltaiseksi; sillä maa antaaki ravintoa sekä ihmisille että eläimille; maa synnyttää ja kasvattaa itsestänsä kaikenlaista, jolla ihmiset ja eläimet taitavat henkensä pitkittää. Tämä ajatus oli meidän esi-isillämmekin; he antoivat tälle olennolle nimen maaemä.
Mutta vanhat Suomalaiset eivät kauvan pysyneet tässä ensimäisessä ja tärkeässä maan jumaloitsemisessa; niinkuin ennen on ilmasta ja vedestä sanottu, niin muuttui itse maan palvelus jonkun maassa asuvan olennon palvelukseksi. Tämä koko maassa hallitseva olento kuvailtiin synnyttäväisen ja kasvattavaisen luontonsa mukaan vaimolliseksi. Se sai nimen maan emo, emonen (emu), mannun eukko (maan ämmä), maan emäntä, akka manteren alainen jne. Häntä rukoiltiin hyvästä kasvusta, esim. seuraavalla tavalla:
"Akka manteren alainen
Mannun eukko, maan emäntä!
Pane nyt turve tunkemahan,
Maa väkevä vääntämähän;
Eipä maa väkeä puutu
Sinä ilmoisna ikänä
Kun lie armo antajista,
Lupa luonnon tyttäristä.
Nouse maa makaamasta,
Luojan nurmi nukkumasta,
Pane korret korttumahan
Sekä varret varttumahan,
Tuhansin neniä nosta,
Sadoin haaroja hajota
Kynnöstäni, kylvöstäni,
Varsin vaivani näöstä!"
Erittäin merkillinen maan olentojen seassa on Pellervoinen, pellon poika, myös kutsuttu Sampsa. Ilmattaren luotua munasta maan ja taivaan ja synnytettyä Wäinämöisen, oli maa kasvaimista varsin paljas. Wäinämöinen saa nyt Pellervoisen kylvämään maata, ja hän:
"Mäet kylvi männiköiksi,
Kummut kylvi kuusikoiksi,
Kankahat kanervikoiksi,
Notkot nuoriksi vesoiksi,
Noromaille koivut kylvi,
Lepät maille leyhkeille,
Tuomet kylvi tuoreelle,
Pihlajat pyhille maille,
Pajut maille passuroille,
Katajat karuille maille,
Tammet virran viereville."