Pellervoinen on arvattavasti sama olento, jota myös nimitettiin Pellon Pekko, jonka sanottiin erittäin auttaneen ohran kasvua ja toukoja; tämän suhteen oli hän myös oluen jumala, josta sanantapa maistaa pellon pekkoa (juoda vierettä) on tullut.
Pispa Agrikola nimittää vielä muita jumalia, jotka huolta pitivät maan hedelmällisyydestä: Liekkiö hallitsi ruohot, juuret ja puut, Köndös huhdat ja pellot teki, Rongoteus ruista antoi, Syres herneet pavut, nauriit loi, kaalit, liinat ja hamput edestoi, Wironkannas kauran kaitsi. Mutta näistä ei runot mainitse juuri mitään. Agrikola kuoli vuonna 1557.
* * * * *
Mutta vähä oli meidän esi-isillämme sanomista pellon ja muun viljelyksen jumalista; sillä peltoa ja viljelystä he aivan vähän tunsivat. Sitä vastaan olivat he hyvin tutut metsässä, ja metsän riista heidän tavallisin elantonsa. Sentähden olivat metsän jumalalliset olennot vanhoille Suomalaisille kaikista tutuimmat ja hartaimmin palvellut.
Ylimmäinen metsän herra oli Tapio, "halliparta," "havuhattu," "naamaturkki," Toisinaan saa hän nimen Kuippana (pitkäkaulanen) ja Riippa (korkia lakki). Muutoin mainitaan hän metsän ukko, Tapiolan ukko, kummun ukko, maan isäntä, Tapion talon isäntä, korven kuningas, salon herra, maan pitäjä, antoluoja, luja jumala, villan antaja jne. Nämät ja monet muut nimitykset jo osottavat kuinka suuressa arvossa häntä pidettiin.
Tapion puoliso oli Mielikki eli Mimerkki, joka saa nimitykset metsän emäntä, Tapion talon emäntä, metsän armas antimuori, metsän metinen muori, Metsolan tarkka vaimo, metsän ehtoisa emäntä, metsän miniä jne. Muutoin saa hän usein lauseen puhdas vaimo, jolla on "muoto kaunis." Muutoin oli ajatus semmoinen että Tapion väki, niin Mielikkikin, olivat kauniissa vaatteessa koska metsämiehelle hyvin onnistui, mutta huonossa puvussa jos hän ei otusta saanut. Ilmarinen sanoo hyvän saaliin aikana että:
Tapion talon isäntä,
Tapion talon emäntä,
Tellervo Tapion neiti
Kanssa muu Tapion kansa,
Kaikki kullassa kuhisi,
Hopiassa horjeksihe;
Itsensä metsän emännän,
Ehtoisan metsän emännän,
Kädet oli kullan käärehissä,
Sormet kullan sormuksissa,
Pää kullan päätinehissä,
Tukat kullan suortuvissa
Korvat kullan koltuskoissa,
Kaula helmissä hyvissä.
Kal. 14: 121-134.
Rukoillessa hyvää saalista pyytää hän metsän emäntää laskemaan pois rumat vaatteensa, sanoen:
Oi mielu metsän emäntä,
Metsolan metinen muori!
Heitä pois heinäkengät,
Koski-virsusi karista,
Riisu riihi-ryökälehet,
Arkipaitasi alenna,
Lyöte lykkyvaatteisihin
Antipaitoihin paneite
Minun metsäpäivinäni,
Erän etsoaikanani!
Ikävä minun tulevi,
Ikävä tulettelevi
Tätä tyhjänä oloa,
Ajan kaiken annituutta,
Kun en anna aioinkana
Harvoinkana hoimauta,
Ikävä ilotoin ilta,
Pitkä päivä saalihitoin.
Kal. 14: 135-152.
Sama kaikenmoinen kuvaus kohtaa meitä myös Tapion talosta, joka saa nimet Tapiola, Metsola, Konkela (honkatalo), Havulinna, Lumilinna, Sarvilinna, Metsänlinna. Jos metsämiehellä oli onni, oli Tapiola kaunis ja mieluisa, mutta saalihin puutteessa oli se huono talo.