Hylkeillä on viiksit ja suuret silmät; välistäin seisovat he vedessä aivan pystyssä. Pelästyneet ihmiset ovat usein luulleet nähneensä aaveita ja haltioita, kuin ovat hylkeen tavanneet. Siitä ovat tulleet monet tarinat merihaltioista ja veden väestä.
Norjan pispa Gunnerus matkusti vuonna 1770 pispankeräjissä pohjaisissa maissa; kalastajat juttelivat hänelle paljo tarinoita kuinka Klakkekolle (se on: lakkinorppa) näkyi suureksi kuin härkä; sillä oli kaksi kättä, mutta sormet yhteen kasvaneet; korkia lakki oli sen päässä; se seisoi pystyssä meressä, kasvot tuulta vastaan j. n. e.
Samaten kertoivat eräälle matkustajalle vuonna 1816 Norjan kalastajat Klakkekollen; se oli heistä suuri mustan karvainen mies, jonka sormet olivat kasvaneet yhteen uimuksiksi, piikkilakki päässä. Harvoin sanoivat näkevänsä tätä hahmua.
Merkillisin on seuraava kertomus Holhergin Danmarkin historiassa:
"Samaan aikaan (joulukuulla vuonna 1349) saatiin Dresalmessa äärettömän suuri ja kumman muotoinen kala; sillä oli pää kuin ihmisellä ja päälaella kruunu niinkuin munkin kruunu; sen vaateet olivat tehdyt niinkuin munkin kaapu. Kuningas Kristian III antoi haudata kalan Köpenhaminassa ja lähetti kuvan siitä keisari Kaarlelle Spaniaan." Tässä näkyy että kuningaskin piti sen vielä kummallisena ihmisenä taikka haltiana; mitä sitte yksinkertainen kansa ajatteli? Toista nyt ajattelevat Englannin ja Hollannin merimiehet, jotka niitä tuhansittain tappavat kamoksumatta.
Julmuus hyljettä vastaan.
Monia vuosia sitten saatiin hylkeen poika kiini meren rannalta ja vietiin elämänä lähellä olevaan kartanoon. Se oli niin sievä ja lapset suostuivat siihen niin ettei sitä maltettu tappaa. Eikä siitä pikkuisesta elämästä olisi suurta hyötyäkään tapettuna ollut, jonka vuoksi ei se ärsyttänyt ihmisten ahneuttakaan, joka kaikista ihmisen vioista on julmin sekä lähimmäistä että eläimiä kohtaan.
Hylje kasvoi ja kesyttyi, leikitteli lasten kanssa ja turvasi aina talon väkeen. Hän oli viaton luonnostansa, lähestyi kuin häntä kutsuttiin, sanalla sanottu: hän oli uskollinen kuin koira ja leikkinen kuin kissan poika. Joka päivä meni hän mereen kalastamaan, ravitsi itsensä ja toi usein myös taloonki kauniin kalan. Kesällä makasi hän mielellänsä auringon paisteessa, talvella valkian edessä, taikka, jos vaan sopi, kiipesi hän lämpimään uuniin.
Neljä vuotta oli hylje näin ollut talossa kaikkein ystävänä. Onnettomuudeksi sekä hylkeelle että muille rupesi nyt tauti vaivaamaan talon elukoita. Noita-ämmä kutsuttiin neuvoa antamaan. Tämä sai isännän uskomaan että eläinten kuolevaisuus tuli siitä että talossa pidettiin saastaista elävätä, jolla ämmä tarkoitti tuota hyljeparkaa. Tämä on, sanoi ämmä, vietävä kohta pois, muutoin en taida minä mitään tehdä. Tyhmä isäntä uskoi ämmän sanan; hylje pantiin veneesen, soudettiin merelle ja heitettiin kauas maasta. Vene palasi kotiin, väki meni lepoon, mutta seuraavana aamuna makasi hylje tapansa jälkeen uunissa. Armas elävä oli tullut yöllä rakastettuun kotoonsa ja hakenut tavallisen leposiansa.