Mie mani peräst, mie ku pelkäsi, jott Saska tekiś jottai hulluutta, jott tarvissiś appuu.
Ja nyt tietäät kaikk, minkälaista väkkii se herrasväk yl´päätää on. Niili ejj oo justii paljo tekemistä ja siks niitä huvittaa nähä semmośta, mikä o´ semmośta kummallista ja erinäisempää.
Ja ku jokkuu vanha raukka o´ moukkamaine tahi o´ teht jottaikkii pahhaa tahikka o´ eriskummane jollaikkii muull viisii, ni sillo ne semmoset ihmist vast ilośsoot laskemall leikkii häne kansaa ja näyttämäll muille, mite lystilline aśja höill o´ käsill. Ja nii kauvva ku jokkuu o´ kylliks ihmeelline, ovat ne hyvillää ja ku parraimmat eriskummallisuuvvet ovat tapahtunneet, aijjaat ne ulos. Isse mie oo ollt samass peliss yhe kerr ja samall viisii se käi Peki-Saskallekkii.
Het ku myö tultii perille ryytmaaha, miss ryökkinät ol´liit ja patruuna sano, jott se ol´ isse Peki-Saska, ku hänell ol´ muvassaa, ni alkoit hyö lyyvvä käsijää polvii ja virnistellä ja tul´liit oikee intoheese. Patruuna anto hänelle yhe lasi konjakkii ja käsk siitt istumaa ja ryökkinät alkoit kysellä hänelt, mist hää ol´ kotosi ja mikä häne vanhempiisa niin ol´ olit ja miss hää ol´ oppint soittamaa.
»Mikä höi nimmeesä ol´, sen taitaat tietää tuoll toisell puole tähtii ja mie asusta siell, miss revot kuleksiit ja soittamaa mie oo oppint paholaiselt isseltää — njott nyt työ sen tiijjättä», sano hää ja ol´ hyvi kummallise näköne. Monet hullut, jott Saska eijj ollt semmone mörökölli, ku miks hää tekkeity ja jott hää haastel´ semmośta koiruutta pilol´laa vaa.
Ryökkinät virnistel´liit ja vikisiit ja kasseliit toisijaa ja patruuna sano, jott »ompas siull hyvvää seuraa».
»Niihä se o´» tuumaś Saska — »se o´ hyvi huonoo herrasväkkii koko liuta».
»Mie tahtosi maalata hänet», sano yks ryökkinöist, »hää o´ mainio malliks».
»O-juu — mutt siitt pitäś hää kammata vähä paremmi», sano patruuna.
»Ei — justijaa tuommone pitäs häne olla», sano ryökkinä — »mutt soita
Saska parasta, mitä ossaat», tuumaś siitt.