Mie kysyi hänelt, miksei hää tahtont ottaa lanttiloi, hää ku ol´ nii köyhä ja sanoi, jott hää ol´ käyttäytynt siivottomast.
»Se kuka ottaa rahhaa pellaamisest, se o´ paholaiselle myöty», sano
Peki-Saskaja alko vejellä taas:
»Kuulkaas pojat ja kuulkaas pojat,
miks työ ootta nii ilkeitä».
Sen koommi hää eijj oo ennää missää herrośs käynt.
Ystäville sairasvuoteella.
Puhutte sanoja kuin taivahasta,
Soitatte kyökkimoraalilla suuta.
Teill' lahjat on — jo laatkaa saarnaamasta!
— Ne teitä lohduttaa, ei ketään muuta!
Mut kielenne, mä pyydän, sitokaa,
Ja viisautenne keuhkot tukkikaa,
Pois mahtisuus, se kellekään ei sovi!
Mä tahdon rauhaa, suunne tukkikaa!
— Kun sielu sairastaa, ei fraasit sovi.
Pois virsienne hälinä,
Ja vanhain manaustenne tuttu pärinä,
Mi käskee: lennä! vaikka siivet kuoli!
Pois sormet haavoista, ne vuotaa verta,
Mä yksin tahdon täysin tuta kerta
Mun oman tuskain — lohtua en huoli!
Maailman meno.
Myrsky mertä myllerti,
Lainehet vyörivat syvyyksiin.
»Mies laivasta suistunut kapteeni!»
Vai niin.
»Viel' auttaa voitte te, kapteeni!»
Myrsky mertä myllerti.
»Voi vielä hän tarttua renkaisiin!»
Vai niin.
Lainehet vyörivat syvyyksiin.
»Hän upposi hyrskyhyn, kapteeni!»
Vai niin.
Myrsky mertä myllerti.