Oli parhain soitimen aika,
Oli siksi hän uskalias.
Näät viettien mahtava kuohu
Kävi suonissa voimakas.
Kuninkaisella ryhdillä kantoi
Harasarvisen kaunihin pään,
Mut pensahan suojasta tähtäs
Sala-ampuja pyssyllään.
Tomun helmahan heilahti kruunu
Tuon voihkivan ruhtinaan,
Ja kaatunut kanervan kukkiin
Vuos hurjoa hurmettaan.
* * * * *
Tuo rohkea mänty, mi nostaa
Päin taivasta latvoaan,
Mä tiedän sen ylpeän riennon
Ja toivonsa voimakkaan.
Sä luulet, taivahan tähden
Tuon kaunihin nouset sä luo,
Sata vuotta jos kohtakin kestäis
Väkikaihosi uskova tuo.
Ja turvassa taivaan tähti
Sun oksilla keijuileis,
Ja latvasta lakkapäästä
Valo lempeä tuikkaileis.
Ja voimakkaana sä nouset
Noin toivosi korkeuteen,
Sä raivaat tietä, sä kasvat
Niin varmaan ja vitkalleen.
Mut kuolo sun runkoa kalvaa,
Syö juuresi hiljalleen,
Ja tähtesi häipyy, häipyy
Niin varmaan ja vitkalleen.
* * * * *