Mä rastahan tunsin, mi lauloi
Koko aikansa armaalleen,
Kanervan- sekä puolukanvarret
Ne nyökkäsi laululleen.
Sen lemmenhehkua säistäin
Sinikelloset nurmella sous,
Ja tähdikön silmyet loisti,
Puna mansikan poskelle nous.
Mut siipienräpsettä kuului
Ja rastahan rintahan
Löi kyntensä haukka — ja laulu
Kuol' lempivän laulajan.
* * * * *
Ja mairehin metsänlampi,
Niin kirkas ja hiljainen,
Se päivyttä heijastaissaan
Lepäs ihmeitä uinaillen.
Sen pintahan aarteena päilyi
Värivaihtelut, valkeus,
Ja metsän ja vuorien kesken
Suli sointuhun kaikkeus.
Avaruuksien auhtoja maita,
Ikiloistoa uinaillen
Näki tanssissa tahdikkaassa
Ikimaalimat tähtöisten.
Nyt kaihi jo metsän silmän
Ikipäiviksi peittänyt on,
Tuo kuollut ja kiilloton pinta
On saaliina sammalikon.
* * * * *
Oli orava latvassa kuusen,
Alas katseli vaieten,
Näki jäntevän, kaunihin hirven,
Joka käyskeli ylpeillen.