Kuin puro sulattaen vuoren lunta
Niin äänetönnä hiipii alankohon,
Niin hiipii veikko kuolinkammiohon,
Hän ettei ryöstäis elon viime unta.
Tääll' löytää murheellinen lohdutusta,
On luonto kesän nähnyt pilvettyvän,
Ja riemun jäätyvän ja kellertyvän;
Ja kuulee valittaen valitusta.
Hosianna!
Laita korkeiksi portit ja laajoiksi ukset
Sido vihreät köynnökset muureihin!
Tytär Siionin tehkösi kaunistukset,
Että käy kuninkaasi
Kuin kunnian kuningas
Kuin kunnian kuningas kaupunkihin!
Soita harpuilla, huiluilla riemuiten kansa
Laske tiellensä palmuja, vaatteita,
Salli kansasi palvella kuningastansa
Soiden riemun ja laulun,
Riemun ja laulun,
Soiden laulun ja riemun Herraansa!
Hunajasta ja viinistä hällä on valta
Sotajoukkoineen yllä pilvien.
Tänne lemmen Herra käy köynnösten alta!
— Soi, soi: Hosianna!
Soi: Hosianna!
Hosianna, Daavidin Jälkeinen!
Se on täytetty!
Suru kattanut suurin
On templin ja muurin
Ja raskaana vierivi ukkonen,
Ja maan yli kertovi myrskyjen seura,
Nyt Juudaan jalopeura
On naulittu ristihin pilkaten.
Ja kautta myrskyn äänet räikeet raikuu
Kuin itkijöiden huudot taivohon,
Ja hurjaan lännet sekä idät kaikuu:
Se mennytt' on! Se mennytt' on!
Nyt se on täytetty, kuin kirjoitettu,
Taas elo pimeyteen on pakotettu,
Googille, Maagogille alennettu,
Taas mailma vaipui orjan arvohon!