Meillä täällä Suomessa on luonnollisista syistä pysytty toistaiseksi jotenkin vieraana ulkomaiden kirjallisille virtauksille eikä kaunokirjallisuutemme ole menettänyt todellisuuden maaperää enemmän kuin runouskaan. Myöskin on kansan elämän ja olojen kuvauksilla kirjallisessa tuotannossamme ehkä suurempi sija kuin minkään muun maan runoudessa. Niin että mistään palautumisesta luontoa lähemmäs ei meillä voi juuri olla puhettakaan. Mutta siitä huolimatta pitäisi sellaisen omituisen ja itsenäisen runoilijan kuin Gustaf Fröding on, saavuttaa meilläkin kylläksi lukijoita, sillä varsinaista humoristista runoilijaa ei meillä ole, vaikka huumoria muuten pidetään huomattavana ominaisuutena suomalaisten luonteessa.
Meidän on siis mielestäni oltava kiitollisia hra Yrjö Weijolalle siitä, että hän on saattanut suomenkielisenkin yleisön nautittavaksi pienen kokoelman näitä tuoreita, heleitä säveliä, joita lukiessa vanhakin nuortuu.
Mitä runojen valikoimiseen tulee, on suomentaja siinä nähtävästi seurannut yksinomattain subjektiivista mielitekoansa: mikä on häntä miellyttänyt, sen on hän kääntänyt. Mitään periaatetta ei siis pidä valinnan suhteen vaatiakaan. Allekirjoittaneen tehtävänä taas on ollut suomennosten muodollisen asun tarkastaminen[1] ja sitä olemme hra Weijolan kanssa koettaneet saada niin alkukieltä vastaavaksi ja rytmiltään sointuvaksi kuin suinkin olemme voineet. Työtä ja vaivaa ei kyllä ole säästetty, mutta Frödingiä tunteva lukija on luultavasti oleva kanssamme yhtä mieltä siitä, että hänen runonsa ovat mitä vaikeimpia kääntää vieraalle kielelle. Jos olisimme sentään onnistuneet niinkin hyvin, että lukija voisi pahemmin häiriytymättä nauttia näistä suomennoksista ja saada niistä edes jonkunlaisen käsityksen Frödingin omituisen alkuperäisestä runottaresta, niin olisimme tyytyväisiä työhömme.
[1] Kaikkien muiden paitsi runojen "Paimen ääniä" ja "Jos oisin mä" sekä parin murrejutun, jotka kaikki on otettu kokoelmaan semmoisina kuin ne on jätetty ulosantajille.
Helsingissä, marraskuussa 1895.
Kasimir Leino.
Gustaf Frödingin omatekemä biografiia.
Olen yli 33 vuoden[1] enkä niin muodoin ole juuri mikään »nuori runoilija», vaikka minua siellä täällä on niin kutsuttu. »Nuori runoilija» en ole koskaan ollut, ja siitä olen iloinen, sillä mahtaa olla vaikeata säilyttää tasapaino kirjallisen turhamielisyyden markkinoilla, kun ei vielä ole kehittynyt itsearvostelemisen asteelle. Kirjoittelin tosin lauluja silloin tällöin kasvavana nulikkana ollessani — enimmäkseen parodiioja ja ylioppilasmaisia toverilauluja, jotka laadultaan eivät olleet erittäin »ylösrakentavia». Mutta vasta kun lähestyin 30 vuotta ja pysyväinen tauti erotti minut muusta maailmasta, satuin kyhäämään kokoelman runoja[2] kylliksi suuren julkaistavaksi. Se olisi luultavasti saanut vaeltaa samaa tietä kuin monet vertaisensa, ellei runojen joukossa olisi ollut pöllömäinen positiivirenkutus »mister Johanssonista».
[1] Tämä kirjoitettiin ennen joulua 1893.
[2] Sen jälkeen kun tämä kirjoitettiin, on Fröding julkaissut uuden runokokoelman "Nya Dikter" ja juttukokoelman "Räggler å Paschaser" Vermlannin murteella.