Tällainen juhlallinen kolmikko istui sitten kiikareilla asestettuna tähystelemässä kohti Mekkaa. Ja se vaiva saikin palkkansa. Sillä puoli viiden ajoissa ilmestyi selvästi keltainen viiru Saharaa näkyviin, matalana ja tasaisena, kuten sopii olettaa, ja sen alla kieriväin aaltojen rantavaahtoa valkeana reunuksena. Me heilutimme hattuamme Cap Blancoa kohti, joka on Ranskan erämaanvallan etuvartioita, kumarsimme sitten juhlallisesti toisillemme ja palasimme hytteihimme, tämä ensimäinen Afrikan-kuva aivokuoressamme.
Suuri aamupesu alkoi jo kaikilla kansilla, ja laivan palvelushenget haukoittelivat aamuhälyytystään. Eräs ranskalainen kolmipiippu kulki ohi ylähangan puolitse, jättiläismäinen punainen kukko maalattuna kaikkiin savupiippuihin keltaiselle pohjalle.
Pääskynen lensi ventiilini editse. Minä nukahdin, hämärästi ollen muka olevinani lintuhäkissä. Ja Cap Blancon emäntä työnsi minulle sinne rasian ja sanoi: "Monsieur, hiukan hampunsiemeniä."
V.
SENEGALIN MATALIKOILLA.
Eilen kuljimme Vihreänniemen, Afrikan ja Vanhan maailman kiinteän länsikärjen, ohitse. Paljon ei ollut toivoa saada sitä ollenkaan nähdä, sillä Senegalin suulla nousi eteen pilviseinä ja tähän asti niin kirkkaana pysynyt ilma sakeni. Mutta me näimme sen sittenkin, klo 7:n tienoissa, harmaana, melkoisen korkeana ja vankasti kaarevana reliifinä. Cabo Verden historiallista vihreyttä ei kumminkaan rahtuakaan näkynyt ja saaret taasen olivat kaukana läntisen horisonttimme takana.
Tuo kuuluisa niemi, joka kuuluu pienine kaupunkeineen nimeltä Dakat, Ranskan Senegambiaan, on nykyään viralliselta ja kansainväliseltä nimeltään Cap Vert, mutta vanha portugalilainen nimi jäänee siitä huolimatta yhä käytäntöön.
Täällä me jouduimme ylen monitahoiseen merenkäyntiin, jossa aallot tulivat ainakin kolmelta eri suunnalta, ja samalla muuttui hyvänsävyinen koillinen tarmokkaaksi lounaiseksi, seikka, joka on tyven vyöhykkeen yksityisoikkuja. Seurauksena tällaisesta epäjärjestyksestä aamuhämyssä oli, että pyhä Ulrik, joka oli lepäillyt siihen saakka, aikoi nyt marssia hytistä hyttiin kuin rautatierosvo kaukaisessa lännessä, vaatien herrasväkiä antamaan pois sen, mitä se oli saanut. Ja herrasväki totteli kiltisti, varsinkin naisten puolella. Kun minä luovin hyttikerroksessa porrasluukkua kohti, kaikui tuo murheellinen kuoro parhaillaan, ja laivalääkäri juoksi ovelta toiselle antropiiniruisku kädessä.
Mutta sitä ei kestänyt kauan. Meri lauhtui Gambian kohdalla sävyisäksi, ja yhtäkkiä ajoimme taas kaunista, tasaista valtameri-raviamme ja meillä oli siistit aallot ja herrastuuli.
Pian saimme taas jotakin katseltavaa. Me puhkaisimme nyt suunnattomat parvet kelluvia molluskeja. Ne näyttävät lystikkäiltä. Tuo tavanvaatima hyytelökönttä kantaa seljässään pystysuoraa, puoliympyrän muotoista ja reunoista oranssinväristä, "puolakapuloilla" varustettua purjetta, joka kohoaa yksinään näkyviin vedestä. Kun ne tulla kelluvat, nuo epikuurolaiset, ovat ne kuin joukko pystyyn asetettuja sitruunalevyn puolikkaita. Vasten tahtoaankin tuntee halun, jolla ei ole varmoja ääriviivoja, kaataa mereen hiukan konjakkia ja heittää muutama sokeripala sekaan. Aivan pelkkää kylmää totia ei siitä tulisikaan, sillä me mittasimme juuri pintaveden lämmön ja se oli +30 (olemme nyt vesi-vuosi-isotermissä +27, Guinea-virran luoteisreunalla).