"Kohtaamme Windhukin 4 t. 25 min. kuluttua. Kenraali Joubert ja vapaaherra Nisco ovat matkustajain joukossa."
Kenraali Joubert, kaikille tuttu boerisodasta, — se nyt oli melkeinpä uutinen. Mitä osaa vapaaherra Nisco ihmiskunnan uusimmassa historiassa näyttelee, ei kukaan voinut selittää. Uusi airut hra Hauptin luo: "Olkaa hyvä ja kysykää Windhukista, mikä herra on vapaaherra Nisco."
Pian tuli vastaus, että hän on upporikas portugalilainen. Enempää tuskin tarvitsimme tietää.
Noin 4 t. 10 min. kuluttua kohosi savua edestäpäin, pian nousi näkyviin korkea laiva, ja 4 tuntia 27 minuttia siitä, jolloin hra Haupt oli ilmoittanut kohtaamisesta, tervehtivät nuo sisarlaivat toisiaan. Oli melkein liikuttavaa nähdä sitä valtavaa innostusta, jolla sadat tapahtuman-nälkäiset valtameren kyntäjät noilla kummallakin laivalla tervehtivät tätä harvinaista sivuutusta, huomioonottamatta lippusukulaisuuden ja näiden kahden laivan kulkureittien yhteisyyden vaikutusta sieluihin.
Mutta sitten löi herra Haupt vielä uuden valtin: viisi minuttia kohtauksen jälkeen riippui Taboran taululla koneellakirjoitettu, täydellinen luettelo Windhukin matkustajista. Laivassa oli paljon tuttuja, sanoi eräs Lounais-Afrikaan menevä matkustajamme. "Vai niin, nyt matkustavat Mayerit taas Europaan, ne sitten eivät saa rauhaa missään". "Ja kas neiti Sterneä, kun menee takaisin." Tuo toinen laiva sai tietysti meidän luettelomme, sitä katsellakseen ja siitä juorutakseen.
Joku tunti myöhemmin lähetin Turkuun n.s. valtameri-kirjeen, 30 sanaa pitkän. Tämä miellyttävä postimuoto on sellainen, että teksti lennätetään johonkin vastaiseen suuntaan kulkevaan laivaan, tässä tapauksessa jo tuohon kadonneesen Windhukiin, joka ensimäisestä satamastaan (Lissabonista, Southamptonista, Hampurista) toimittaa viestin edelleen, kirjoihinmerkittynä kirjeenä. Sellainen lähetys, joita saksalaiset ja englantilaiset laivat ottavat perille toimittaakseen, maksaa 5,50 Rmk., mitä hintaa ei voida pitää kalliina, huomioon ottaen, että se saapuu vastaanottajan käsiin monta viikkoa aikaisemmin kuin tavallinen säännöllinen kirjepostimme (Kap kaupungista). Saattaisi kyllä lähettää myöskin maa-asemien kautta — olemme nyt sattumalta puheluissa Guineanlahden kaupunkien kanssa — Suomeen oikeankin sähkösanoman, joka saapuisi perille jo samana päivänä, mutta niin tärkeitä asioita minulla ei ole kerrottavana. Hinta olisi noin 5 Rmk. sanalta. Kaikessa tapauksessa on hupaisaa tietää, että tällaisenkin päättömän avaruuden takaa voi huutaa kuultavan "haloon", joka tunkeutuu kotimaassa erään tutun eteisen ovesta sisälle joitakuita tunteja sen jälkeen, kun on sen laskenut lentoon.
"Maailma niin suuri on" lauloi aikoinaan tunnettu nimimerkki Z. T. Se on yhä vieläkin totta. Mutta valitettavasti tarkoitti kirjailija ainoastaan maapalloa. Ja se on, rakas setä, tullut koomillisen pieneksi.
Kapteenit eivät ole koskaan väärässä. Siksi tuo lemmetön temperatuuri muuttuikin, noin 4:nnen asteen kohdalla pohjoista leveyttä. Ilma tuli miellyttäväksi ja yöllä sai unta. Katoavan mantereen paahde loppui. Suuntasimme nyt matkan suoraan Benguellaan, ja ne lukijoista, jotka tuntevat maapallon luomusta, tietävät, että tämä merkitsee saaretonta maapallon paikkaa, joka ulottuu päiväntasaajan yli St. Helenan pohjoispuolella. Tuon suuren viivan poikkikulku on aina juhlallinen hetki. Olopaikkamme klo 12 päivällä on kuten tavallisesti merkitty seinäkarttaan pienillä neulalipuilla, jotka toinen upseeri pistää paikalleen. Samalla aikaa ilmoittaa purjehduskortti todellisen asemamme mainitulla kellonlyömällä, edellisellä vuorokaudella tehdyn matkan pituuden ja keskinopeuden tuolla matkalla. Näiden aikamääräysten avulla saatoimme päällystöä häiritsemättä arvioida ajan, jolloin olimme kulkeneet ekvaattorin ylitse. Sen piti kesäkuun 27 päivänä tapahtua klo 8 tienoissa illalla.
Iltapuolella tunnelma nousi huomattavasti. Klo 8 kokoontui laivan orkesteri kävelysillalle. Klo 8,10 vieritettiin tummanväristä tynnyriä takakannelle. Klo 8,20 asetettiin kolme matruusia, eräänlaiset peltikauhat kädessä, alahangan kaiteen viereen, kukin eri korkeudelle. Se oli vastustamattoman jännittävää.
Klo 8,24 annettiin komentosillalta kellosignaali. Orkesteri alkoi soittaa, — klo 8.24.30 vihelsi pilli, jysähti kanuunanlaukaus — ja "Suomen ratsuväen marssin" kaikuessa kulki Tabora poikki päiväntasaajan!