Beach. Se on merikylpylä, jonne pääsee kaupungin keskustasta viidessä minutissa. Aivan vapaasti eivät durbanilaiset voi käyttää mainioita hyökyaaltojaan, vaikka sesonki on yhtä pitkä kuin koko vuosi. Sillä haikalat pitävät alituista paraadia sen edustalla. Siitä syystä on sinne rakennettu yli 40,000 markan kustannuksilla suuri kehä rautaristikkoa, niin harva, että maininki pääsee melkein murtumatta vyörymään sisään, mutta tarpeeksi sakea pitämään piikkihammasta ulkopuolella.

Tämän varokeinon sisäpuolella Durban sitten kylpee. Herrat, naiset ja nuoriväki samassa keitossa. Lapsilla on sitäpaitsi kaksi omaa, suurta pulskima-allasta lähempänä rantaa, ja on tavattoman hauskaa katsella satojen pienokaisten hyörinää siellä, pienistä, tuskin jaloillaan pysyvistä tallukoista metrin pituisiin misseihin ja gentlemanneihin saakka.

Yhteiskylvyillä, joita usein niin tuimasti arvostellaan, ei ainakaan Durbanissa ole mitään frivoliteetin leimaa. Tosin näkee yhden jos toisenkin naisen koko veistoksena, mutta mahdollisen eroottisen vaikutuksen hävittää täydellisesti ja välittömästi se seikka, että hänet näkee samalla tulevaisuuden hahmossa, s.o. näkee hänen rakkaan mammansa, joka antaa samoin kokonaisena vartalokuvana Indian valtameren väkevien ryntäysten hyväillä itseään. Hänen vieressään seisoo samoin yhtä plastillisen väärentämättömänä rakas isä, ja kokonaisvaikutus on täydellisen herttainen.

Eristys- ja arkamielisiä naisia varten on oma, nuoralla eroitettu sektori tässä suuressa puolipyörössä, mutta laisinkaan ei huomaa maskuliinikatselijain, miesten tunnettujen esteettisten puuskain ajamana, kokoontuvan tälle alueelle tiheämmin joukoin kuin muuallekaan.

Kylpyaikana — klo 11 a.p. ja 3 i.p. — on alhaalla Beachissa tuhansittain ihmisiä. Ne, jotka eivät oleksi vedessä, kävelevät rantatiellä tai loikovat pitkissä riveissä mukavissa purjekangastuoleissa, joissa on aurinkokatokset, nauttien 2:sen South-Staffordshiren rykmentin oivallisesta soitosta, joka kaikuu baby-uimalain välissä olevasta paviljongista. Se on suuri torvijoukkue, noin 45 miestä, joilla on kaikenlaiset puupuhaltimet —. myöskin oboet ja fagotit — sekä kaksi bassoviulua. Punatakkiset nuorukaiset seisovat suorina kuin kepit ja käyttäytyvät kuin herrat.

Jos asettuu siellä johonkin lähimpänä olevaan teehuoneeseen, sekoittaa kuumanruskean annoksen hyvältä tuoksuvaa Mazavattee-teetä, katselee merta, väkeä ja taivasta ja kuuntelee Rigoletton vanhoja, kauniita säveleitä, niin täyttyypä onnen helposti kumoutuva pikari taas kukkuroilleen ja ihminen kohottaa onnellensa hiljaisen maljan.

Laskuveden aikana, jolloin suuret osat kylpypaikan rantamaa jää kuiville, pidetään hietikossa toisenlaista hauskaa. Lepotuoleja ristiin rastiin, niiden välissä kaikenikäisiä maassakellottajia: kakkaroita leipovia pienokaisia ja ukkoja piirtäviä vanhuksia, lihavia mulattiammoja, valko-ihoisine kapalolapsineen, pikavalokuvaajia, jotka tekevät shillingin maksusta höskin valmiiksi 90 sekunnissa, säkkipillinsoittajia, indialaisia ilveilijöitä ja taikureita.

Eräs viimemainitun laatuinen valmistautui tässä äskettäin esiintymään. Hän pyysi ystävällisesti herrasväkeä väistymään syrjään, tarvittiin näet muutama neliömetri avonaista alaa. Kaikki suostuivat hänen toivomukseensa paitsi eräs ankarasilmäinen täti, jolla oli suuret Victoria-kasvot. Hän ei antanut millään ehdolla siirtää tuoliaan pois paikaltaan, ja siten joutui hän istumaan yksinään suunnilleen tyhjän ellipsin toisessa polttopisteessä. Ja toiseen istuutui, jalat allensa ristiin pistäen, taikuri ja käytteli engelskaansa. Hän teki rahoja, munia, eläviä kyyhkysiä ja kaikkea, mitä repertoaari tarjoaa. Se kävi tulisella ponnella, ja kaikki seurasivat mielenkiinnolla hänen näytöksiään, — paitsi tuo Victoria-täti, joka tähtäsi suorassa kulmassa jäykästi sivullepäin, näkemättä tosin muuta kuin tiukkaan ahtautuneen ihmismuurin, joka oli jardin päässä hänen nenästään.

Nyt kävi mies käsiksi käärmekoriin, otti esille pari cobra-vanhusta ja laski ne matelemaan miten ne halusivat. Ne matelivat tätiä kohti.

Piirissä syntyi hiirenhiljaisuus. Kaikki odottivat suu raollaan, mitä tapahtuman piti, lapset peljästyneinä, vanhemmat salaista ihastustaan hilliten. Hindu istui hymyillen paikallaan ja piti kuulapilliä huulillaan.