Point on niemi, joka puskee rannikosta vinosti merelle Bluffia kohti ja ympäröi sen kanssa satamaa kehäänsä. Pointin sisäpuolella kiertävät laiturit, erinomaisine nostoranoineen, joita on parikymmentä yhdessä rivissä ja raiteille rakennettuina. Pointista on niinollen tullut vähitellen sataman kokonaisnimi. Lahti on sangen laaja ja vasta ainoastaan murto-osalta käytetty. Laskuveden aikana näkee siinä särkkiä, jotka kohoavat yli rasvatyynen pinnan. Saattaa ajankulkua huomaamatta seisoa pari tuntia kansikaiteeseen nojaten katselemassa pitkin veden pintaa. Suuressa kaaressa on tuolla mangrove-ryhmiä, yksinäisiä taloja, tasankoja ja kauas haipuvia ylänköpolkuja. Bluffin tumman harjun taustalle piirtyy kolme englantilaista risteilijää, jotka ovat ankkurissa, yhdessä niistä on amiraalilippu. Tuossa lähellä, lahden hopeanharmaan kalvon alla kellii keltaisia ja oranssinvärisiä möhkyjä: medusoja, jotka heiluttelevat hitaasti limaisia kehojaan. Ne vaikuttavat melkein massiiveilta, ovat suuria kuin kurpitsat ja merkillisen vastenmielisiä, näennäisen orgaanittomia kun ovat. Mieluummin näkisi kiemurtelevia octopuksen pääjalkaisen lonkerolta kuin näitä plasmakupuja, joita on mahdoton määritellä ja jotka eivät koskaan ilmaise, mikä niillä on mielessä.
Mutta vielä parista muusta lahden asukkaasta on tässä puhuttava. Merisika töytäilee siellä kuin kotonaan ainakin, hupaisesti ja tungetellen aivan pitkin laivan kuvetta, ja varsinkin soutuveneitten vieressä, joiden neekerit koettavat niitä pieksää airoilla ja puoshaoilla. Paljoa tuhmemman luontoinen on " the beagle shark ", koirahai. Suoraan, hiljaa ja nopeasti viiltää se veden pintaa taaksepäin vinolla, suipolla selkäevällään, joka luo pieniä kuohulaineita ja jättää rivin rakkoja veteen. Missä se liikkuu, tuntuu vaikeneva selkä tulevan entistään hiljaisemmaksi. Merisika on kadonnut, ja kaikki näyttää ikäänkuin henkeään pidättävän. Sitten vaipuu tuo musta merirosvonlippu yhtäkkiä — odotetaan sitä jälleen — joskus se nousee taas näkyville melkoisen kaukana, joskus ei enää. Beagle shark on luultavasti viuhkinut takaisin merelle, jonka rannoilla lapset uivat ja laivamiehiäkin veteen putoo, harvoin, mutta hartaasti.
Town ei ole koko kaupunki, vaan määrätty osa siitä, tori kaupungintalon ja postin edustalla. Jos sanoo ajurille Town, joutuu aina sinne.
Ajurilla ei tarkoiteta kumminkaan vuokra-ajuria, eikä taksametrichauffeuriä, vaan erästä mustanruskeaa olentoa, joka vetää perässään kaksipyöräisiä rattaita, n.s. rickshaa. Tahdon heti selittää, että ricksha kirjoitetaan yhtä monella tavalla kuin Shakespeare. Jollakin japanilaiseen vivahtavalla tavalla kirjoitetaan riksha, rikshah, rikhsha, rikshaw j.n.e. ja koko sarja taas uudestaan myös ck:lla. Natalissa käytetään useimmiten muotoa "ricksha", jota minä kaikessa vaatimattomuudessa tässä suosin.
Pointissa vaanii tulijoita pitkä boy-rivi, joilla on pukuna puhvelinsarvet, indianin sulkia, karttuuniröijyt, uimahousut ja valkeat sukat. Viimemainitut eivät ole lankaiset, vaan maalatut suorastaan omistajainsa koipiin, ulottuen puoliväliin pohkeita ja ollen usein kuvioilla kaunistetut. Kun matkustaja lähtee maihin, ryntää häntä vastaan noin 15 moista hirviötä, vetäen keveitä kärryjä, joissa on metrinkorkuiset pyörät, istuin, jolle mahtuu kaksi henkeä vierekkäin, sekä takana rautainen, pienellä varmuusrissalla varustettu tanko, joka estää ajoneuvoja keikahtamasta nurin taaksepäin. Puolimatkassa vastustaa tuota hurjaa joukkoa vielä hurjempi järjestysvalta, nimittäin musta poliisi. Hänellä on vyöllä sapeli, oikeassa kädessä batongi ja vasemmassa leveällä ja kirkkaalla keihäänkärjellä varustettu sauva. Hän huutaa hirmuisesti, heiluttaa ricksha-poikien edessä kaikkia aseitaan yhtaikaa, valitsee jonkun heistä saaliikseen ja ajaa muut 14 takaisin.
Kun on asettunut rattaille ja sanonut Town, johon tuo ruskeanmusta vastaa "Yes", sangen miedolla s:llä, tarttuu hän aisoihin, niin pitkän matkan päästä takaa kuin mahdollista, ja lähtee menemään, soljuvaa vauhtia ei varsin kovaa, mutta sangen tasaista, noudattaen suunnilleen kohtuullista vuokra-ajurin tahtia. Miehen takalisto on aivan kuskattavan nenän alla ja vankat lantiot heiluvat kuin hyvän puhdasrotuisen hevosen. Vetäjät ovat enimmäkseen zulukaffereita ja he ovat roimaa kansaa. Tuollainen rickshajuhta vetää yhtaikaa jopa neljäkin henkeä ja kulkee silti yhä samaa säännöllistä hölkkäravia. Mutta kun rattailta laskeudutaan ja maksetaan, näkee hiestä, joka helmeilee hänen mustilla kasvoillaan, että työtä se sittenkin oli.
Loivassa alamäessä muuttaa boy asentoa ja painaa nyt koko kyynärvartensa aisaa vasten. Tästä muutoksesta ilmoittaa hän oikeaan ranteesen sidotulla kulkusella, sillä nyt kallistuvat rattaat yhtäkkiä taaksepäin ja silloin tulee olla varuillaan. Suuremmissa alamäissä menee ricksha nopeammin kuin boy jaksaa juosta. Silloin tekee hän jonkinlaisia lentoaskeleita tai hylkää maaemon kokonaan ja riippuu kyykkyasennossa ilmassa ja antaa avuttomasti taaksepäin kellistettyjen vietäväinsä nauttia varmuusrissan tuimasta kirskunasta maata vasten.
Durban tekee kauttaaltaan kunnollisesti ja hyvässä merkityksessä europalaisen järjestelmän mukaan hallitun kaupungin vaikutuksen — vaikka siellä aivan vilisee indialaisia ja kaffereja. Jos astuu kaupungintalon konserttisaliin ja näkee sen takaseinustalla olevat valtavat urut ja nuo 3,000 istumapaikkaa, jotka ovat täynnä hyvin puettua yleisöä, ja nauttii koko-illan ohjelman ensiluokkaista musiikkia, soolokappaleita, kuoroja, oratoorio-sävellyksiä, symfoonisia numeroita, niin liittyy ulkonaisen vaikutelman lisäksi vielä parhain, mitä englantilainen kultuuri voi antaa. Kun istuin siellä suljetuin silmin ja kuuntelin urkujen pauhinaa ja viulujen laulua, tuntui sitten eriskummalliselta yhdistelmältä palata jälleen Afrika-käsitteeseen. Tosiaankin: South Africa is nota colony, it is white man's land, Etelä-Africa ei ole kolonia, se on valkoisen miehen maa.
Durban vaikuttaa paljoa enemmän Europalta kuin Cape town, johtuen osaksi luultavasti siitä, ettei luonto Durbanissa korosta niin suuressa määrin kuin edellämainitussa paikassa eksoottista, mutta varmasti myöskin suuresti siitä, että Durban on täydellisesti englantilainen. Capin kaupungissa elää boerien maalaishenki, siellä kuhisee malaijilaisia, siellä ovat neekerit julkeita ja hindut kouraantuntuvasti itsestään varmoja — kun taas moinen ei ole voinut tänne laisinkaan varsinaisesti juurtua, joskin Natalin väestön suhteet ovat: 100,000 valkoihoista, 120,000 indialaista ja 1,000,000 neekeriä.
Boereista puheen tullen on mielenkiintoista tietää, että sen jälkeen, kun etelä-afrikalainen unioni muodostettiin, on englannin- ja hollanninkielten tasa-arvoisuus täysin virallisesti toteutettu sellaisissakin liittovaltion osissa, joissa se ei olisi tarpeen vaatima, niinkuin esim. Natalissa. Jokaisella Durbanin postissa tai lennätinkonttorissa käyjällä on oikeus vaatia, että asia selvitetään hänelle hollanninkielellä. Sen näkee nykyisistä postimerkeistäkin. Kuninkaan kuvan vasemmalla puolella on englantilainen ja oikealla hollantilainen teksti, ja matkaajan silmään pistää niissä hienoilla kirjaimilla laadittu vastine englantilaiseen sanaan "Revenue", nimittäin meille tuttu "Inkomst", odottamaton löytö brittiläisissä kruununpapereissa.