Leikkiä ei kestä kauan: ruokahuolet hajoittavat lauman eri haaroille; kukin perhe eroaa omalle suunnalleen. Kunkin täytyy lähteä puolestaan etsimään toimeentuloaan, mikä menee pohjoiseen päin, mikä etelään; mutta ensiksi näyttäytynyt väkevä yksilö lähtee uhmaamaan kosken pauhua ja laineiden kuohuja. Siellä se tahtoo taistella, siellä se saa vaivojensa palkan; mutta ei ole päässyt kunnolla pyörteisiin, ennen kuin sen kohtaa tulinen säde, joka tuottaa kuoleman.
Se tuli vihreästä pajupensaasta. Kuolema oli helppo: Antin luoti oli hyvin sattunut. Tiedustelijamajavan ruumis kieri kiveltä kivelle, kunnes suomalainen äänetönnä haki sen rantatyvenestä.
Antti oli tehnyt työnsä ja nukkui saaliinsa vieressä, kun hänet aamunkoitteessa herätti Taneli, jolla myöskin oli ollut hyvä onni. "Nouse, nyt lähdemme pyydyksiä katsomaan ja panemme majavien ruumiit syötiksi karhuille, ja sitten menemme kotiin."
Metsämiehet veivät saaliina kotiin kolme majavan- ja yhden näädän nahan. Viimeksimainitun he olivat saaneet koiran avulla. Nahat olivat kallisarvoisia, mutta kenties kalliimpia vielä "lääkepussit" eli majavanhajurauhaset.
6. PEKANHUHDASSA. ILVEKSENAJO.
Liisu-eukko oli varsin iloissaan miesten metsänkäynnin menestymisestä, joka oli melkoisesti lisännyt perheen varoja. Pekka kykeni jo istumaan pitkät ajat ylhäällä ja opetti lapsia lukemaan kirjaimia ja sanoja, joita hän oli kirjoittanut tuohipalasiin, sillä minkäänlaista kirjaa ei mökissä ollut. Kaikki ihmettelivät Pekan lukutaitoa, sillä hän yksin osasi lukea. Liisu jauhoi käsikivellä päiväkaudet. Taneli ja Antti valmistelivat linnunpyydyksiä, sillä nyt oli syyspäiväntasauksen aika, lintujen pyyntiaika lähellä ja ilmat sateiset, niin että oleskeltiin sisällä. Orsilta riippui suuri joukko hirvenlihoja ja karhunlapoja, joita siellä savustettiin. Pekanhuhdan torpassa näytti vallitsevan varallisuus.
Mutta se herätti myös huolta ja levottomuutta; varallisuutta ei saanut näyttää kenellekään, se herättäisi kateutta. Varat täytyi kätkeä vieraiden silmiltä. Taneli sanoikin tarttuen kirveeseensä: "Tulepas Antti mukaan!" He kyhäsivät tiheän petäjän oksan varaan pienen huoneentapaisen, joka peitettiin tarkoin, ja sinne kannettiin savustetut lihat, siellä ne olivat hyvässä kätkössä kateellisten silmiltä sekä turvassa tuhoeläimiltä ja tulen vaaralta.
Suomalaiset puuhasivat nyt muutaman päivän viritellen pyydyksiä metsälinnuille; kun se oli tehty, he rupesivat raivaamaan peltoa ja siinä työssä Liisu-eukko oli innokkaasti ja voimakkaasti mukana. Neliösyli maata toisensa jälkeen raivattiin ja kivet kasattiin raunioihin. Pekanhuhtalaisia suosi onni, lintukimppu toisensa jälkeen saatiin satimista, ja Liisu sanoi jo: "Nyt teidän täytyy lähteä kyläkuntaan myymään saaliinne, ennenkuin linnut pahenevat, ja niitä onkin täysi kantamus teille kummallekin."
Taneli ja Antti päättivät lähteä Malmivuorelle. Selässä taakat, joissa oli isojen eläinten taljoja, turkiseläinten nahkoja ja lintuja, he lähtivät taivaltamaan etelään päin kotiin jäävien toivottaessa onnea matkalle. "Pitäkää nyt huoli, että saatte hyvää kangasta paidoiksi ja muiksi vaatteiksi pojille", varoitti Liisu-eukko, "ja tulkaa pian takaisin!" Antin kanssa Pekka jutteli vähän kahden kesken, ennen kuin he erosivat; se keskustelu koski sukulaisten tiedustelemista.
Antti lupasi olla säästämättä jalkavaivojaan ja tiedustella joka talosta, jonka lähitse he joutuivat kulkemaan. Mutta eipä niitä taloja monta ollut, sillä Taneli pysytteli aina vain metsäteillä selittäen Antille, että niin oli paras tehdä. Malmivuoren tienoilla he kyllä tapasivat väkeä niin paljon kuin halusivat. Jos Yrjänä joukkoineen olisi tullut, niin kyllä hän siellä olisi näyttäytynyt.