Nimismiehen rouva. Voi, kun Eveliina ja Hilma eivät olleet mukana! Tämä olisi varmaan ollut lapsille.
Apulainen (menee huoneesensa).
Pastorin rouva. Minä häpeän todellakin sinun tähtesi, Sofi!
Nimismiehen rouva. Ja entäs minä sitten.
Kauppamiehen rouva. Antakaa te vaan herra Jussilaisen ja minun otella! Me olemme otelleet ennenkin. Kyllä me tunnemme toisemme!
Ruustinna. En minä luule Sofin tarkoittavan niin pahaa kuin hän sanoo, vaikka et sinä juuri sanojasi punnitse.
Apulainen (tulee takaisin, vihko kädessä). Arvoisa herrasväki! Tämän vähäisen kyhäelmäni olen aikonut esitelmäksi, jonka pitäisin pitäjääntuvassa jonakin iltapuhteena seudun vallassäätyisille ja paremmille talonpojille, eli oikeastaan naisille. Sillä, niinkuin herrasväki tietää, on siveellis-kristillinen naisellisuus meidän aikanamme suurimmassa vaarassa. Niin, suoraan sanoen, tänne meidän kaukaiseen maaseutuummekin on tuo turmeleva myrkky nyt hiipinyt. Sen vuoksi pyydän etenkin teidän etevää arvosteluanne, pastorin rouva, ja herrasväen suosiota. Ottakaamme tutkittavaksi seuraava luku, joka ehkä on muita helppotajuisempi. (Lukee): "Edellisessä osassa olemme puhuneet naisen velvollisuuksista ja tehtävistä. (Kauppamiehen rouva aivastaa.) Niin — tehtävistä ja velvollisuuksista. Mutta, arvoisat kuulijani! Naisella on myöskin oikeuksia täällä maan päällä. Eräs siveellisesti ihanteellinen runoilija puhkee, täynnä moraalista innostusta, näihin sanoihin: 'Sä oikeutes tietää tahdot, nainen'?"
Välipiika (tulee). Ruustinna! Tuleeko ruustinna tänne ulos? Mattorievut loppuivat.
Ruustinna (nousee). Vai niin! Jatkakaa vaan. Minun täytyy vähän mennä.
(Menee.)