Lilli. Pitäisihän olla miehen voimakas ääni, että kaikki mahtisanat saisivat tarpeellisen kaikunsa kuulijain korvissa ja kuulijain sydämmissä. Voimmehan pyytää pastori Kellosta. Hän lausuu mainiosti. Hänellä on niin kaunis, syvä, miehekäs ääni. Samanlainen kuin sinullakin. — Ah! nyt muistan: hän ei ole Helsingissä tänä syksynä. Mutta kenen me saisimme, kenen me saisimme?
Apulainen. Koska sinä matkustat?
Lilli. Ensi viikolla rautateitse. Pian se käy. Kun aamusella lähtee Kuopiosta, niin on seuraavana päivänä Helsingissä. Se ei ole mitään.
Apulainen. Niin, eihän se nyt ole. Pianhan nyt pääsee sinne — ja sieltä takaisin.
Lilli. Niin — sinne ja sieltä takaisin. Pari päivää vaan. Ei, minun täytyy mennä nyt tekemään puolia tädin raitaiselle mattokankaalle. Mieti nyt asiata! Minä kirjoitan sitte teille kaikille, miten esitelmä onnistui. Sillä, katsos, en minä tyydy ainoastaan siihen kunniaan, mitä sinä täällä pitäjääntuvassa saat. Mieti nyt asiata!
(Juoksee pois.)
Apulainen (yksin). Miellyttävä, hyvin miellyttävä tyttö — tuo neiti Stjernflykt.
(Kävelee edestakaisin syvissä ajatuksissa, seisahtuu peilin eteen ja tekee liikkeitä ikäänkuin pitäisi puhetta. Säpsähtää sisäpiian tuloa ja rupeaa asettelemaan paidankaulustaan.)
Sisäpiika (tuo postilaukun sisään). Tässä on posti.
Apulainen. Vai niin, vai niin! — Postiko? No, vie se rovastille.