TUUKKA. Makaan kiukaalla ja katselen teitä.
ORVO (totisemmin). Sitten on parasta, että annat tytön heti minulle.
TUUKKA (varmuudella). En! Minäpä hänet ensin näinkin. (Pilkaten). Ota sinä Immu, niin äiti pitää suunsa kiinni.
ORVO (närkästyen). Oletpa sinä viisas olevinasi. Lempo tiesi, kumpi hänet ensin näki!
TUUKKA (ottaa Irjan vesurin puun oksalta). Mitä, jos ottaisin tämän mukaani?
ORVO (ärtyisesti). Ota tuo piimäleili! Tyttö on kai siitä juoda särpinyt.
TUUKKA (ottaa esiin kultavitjat ja ripustaa ne vesurin sijalle). Ota sinä se. Minä pistän nämä kultavitjat sijaan.
ORVO (jälleen iloisesti). Kas niin! Nythän on päästy jo hyvään alkuun. Niin, pidä sinä vaan tyttö omanasi! Mutta voithan vielä vartoa ketjuinesi, kunnes hän itse tulee.
TUUKKA. Enkä. Silloin minulla ei ole mitään sanottavaa.
ORVO. Kyllä minä rupean puhemieheksi.