TUUKKA. Kun käki lakkaa kukkumasta.
(Äänettömyys)
IRJA. Minä otan vitjat sinulta. (Peloissaan). Mene, ettei veljeni saa sinua nähdä.
TUUKKA (kättään ojentamatta). Hyvästi!
IRJA. Hyvästi! — Tervehdä veljeäsi! (Tuukan mennessä kuiskaa hänelle).
Äläkä unhota minua!
TUUKKA (kääntyy nopeasti takaisin ja tarttuu tulisesti hänen molempiin käsiinsä). En, en ikinäni! (Menee nopeasti).
IRJA (yksin). Voi, voi sentään! Tää on kovin kummallista. (Ihmetellen vitjoja). Voi ihme, kuinka kauniit! (Käärii ne kaulansa ympäri, huutaa). Ennu! (Katuu huutoaan). Ei, ei, hän ei saa niitä nähdä. Hän riistäisi heti puolet Lyylikille. Eikä isä liioin! Hän veisi ne kokonaan. Mihin minä kätkisin ne? Tuonne sammaliin. Ei, ei! Povessa niiden täytyy olla. (Pistää ne poveensa). Ennu ei saa tietää mitään, ei vihjaustakaan. Minä en hiisku hänelle en niin sanaakaan (Huutaa). Ennu! Minua niin peloittaa. Kun hän vain ei huomaisi minun nauravan! (Piilottaa käädyt). Kunhan vain pääsisin kotiin, niin soutaisin Lyylikin luo. Häneltä sitten utelen, kuinka minun tulee olla silloin, kun joku minua rakastaa. — Kyllähän tuo velimies on sittenkin kauniimpi. Oh, mitä vielä! Tuukka on paljoa pulskempi ja rotevampi.
Koetanpa olla oikein vakaa ja totinen. Nyt kai ei Ennu huomaa mitään.
(Ottaa eväät ja kerput. Menee. Käki kukkuu).
TUUKKA (tulee). Hän on mennyt. Vesuri pahus kun ihan unohtui
mielestäni! Kas vaan! Hän on jättänyt sen minulle. (Katsoo ylöspäin).
Kylläpä se nyt kukkuu vimmatusti! — Jokohan nyt tulin kosineeksi?
(Menee. Käki kukkuu)
Väliverho.