HANKA. Luuletko, että minä syötän kuiviin itseni? Tästä koituu kaunis syksy. Haka on vielä kertaalleen niitettävä.
VAINA. Ja mitä teette tuolla heinän paljoudella? Ennestäänkin on monen vuoden rehut syömättä.
HANKA (heiluskellen edestakaisin). Eteenpäin elävän mieli, ja kukapa tietää tulevat tuiskut. Minä voin köyhtyä, joutua keppikerjäläiseksi — vielä köyhemmäksi kuin olen.
VAINA (ivallisesti). Niin, ole vaan varoillasi, ettei Hiisi kaappaa omaansa takaisin. Kyllä kaikki tietävät, että sinä kuolet köyhääkin köyhempänä. Sinun ruumiistasi tulee viheliäisin raato koko Louhijärven perukalla.
HANKA. Kitas kiinni, kuotus! Sinä kuolet ennen minua.
VAINA. Mitä vielä! Kyllä minä saan syljeskellä sinun haaskallesi.
HANKA (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Pitävätkö ihmiset minua köyhänä?
VAINA. Eikö mitä! He vain uhkaavat tulla tänne sian tappajaisille. Hankasen vanha karju, näet, tonkii iän kaiken kultakasojaan, eikä aio koskaan manalle mennä.
HANKA. Vaiti sinä, Lapin imisä! Ne, sen vietävät, valehtelevat. Minulla ei ole mitään, ja jos olisikin jotain, niin sen kyllä sinä ja lapset hotkitte suuhunne.
VAINA. Me emme sinua kuiviin syö. Mutta sen tekevät ne Lapin pennut, jotka ryöstit pois heimostaan ja myit pitkin maailmaa. Niitten nälkää ei mikään sammuta, ja ne jäytävät sinua luihin saakka.