HANKA. Minä kaivan hautani itse ja paneudun valmiiksi siihen. Ennun ei tarvitse muuta kuin heittää mullat ruumiilleni.
VAINA. Niin teki Hatukkakin. Mutta ensin ruumista käänneltiin ja pään altapa keksittiinkin kaksi kourallista kultaa. Ja niin kullat maalle heitettiin ja ruumis multaan peitettiin.
HANKA. Akkain loruja! Kuka nyt kultia hautaansa kuljettaisi?
VAINA. Vannomatta paras! Kun katsoo, niin tietää.
(Äänettömyys)
HANKA. Luuletko minun kuolevan piankin?
VAINA. Luulen. Sinä et elä talven yli.
HANKA. Suus kiinni, Lapin haaska! Minä myyn sinut, pohjan peikko!
VAINA (ylväällä vihalla). Kyllä myisit, jos voisit. Mutta sen verran ihmiset sentään pitävät Hankasen saidasta, ettei kukaan minua häneltä osta. Täytyyhän jonkun kiduttaa sinua vanhoillasi ja muistuttaa mieleesi niitä aikoja, jolloin sinä vielä olit nuori ja väkevä, voimakas ja mahtava. Sinä väijyit kuin ilvessusi heimoani, ryöstit lapsiamme, myit orjiksi Sameksen tyttäriä ja keräsit kultaa kansani kyyneleistä. Minä voisin varastaa aarteesi, jos tahtoisin. Vaan sitäpä en tahdo. Saanhan minä kuoltuasikin siepata siitä osani. Nyt on riemuni katsella, kuinka kulta polttaa sormiasi. Niin, niin. Kun hiisi hyväilee, niin hän jättää vihlovat haavat jälkeensä. Hän kärventää luitasi yötä ja päivää, ja minä lietson tulta, ett'ei se hetkeksikään sammu. Niin Hanka, sinä et saa rauhaa lapsiltani, ennenkuin makaat kuopassasi kylmänä ja ilkialastonna.
HANKA. Sinä olet Hiiden henki!