IRJA. Johan nyt hulluja horiset! Kyllähän lampaat syövät.
ENNU. Vai niin! Puhutko kerpuista? Minä luulin sinun huhuilevan sulhasia. (Haukottelee.). Minulla on — annas kun katson — kaksi.
IRJA. Ettes häpeä!
ENNU (kohottautuen). Ei, varrohan! Tuolla pään pohjassa on vielä yksi.
(Heittäytyy jälleen pitkälleen ja nauraa virnistelee vasten aurinkoa.)
IRJA (tulee vesuri kädessä, seisahtuu ja nauraa). Johan nyt jotakin! —
Kehtaatkin torkkua koko päivän!
ENNU. Minä tässä katselen aurinkoa ja ajattelen —
IRJA. Lyylikkiä tietysti?
ENNU (haukottelee pitkään). Niin.
IRJA. Etkö luule muilla silmiä olevankaan? Kyllä minä näin, kuinka sinä eilen lähdit Lyytikkälän venheellä tanssista ja tulit kotiin vasta aamulla, kun päivyt jo kultasi koivujen latvoja.
ENNU. Vai niin! Väijyskeletkö sinä minun retkiäni? No, vähät siitä!
Pistäysin vain Parkasniemessä. Siellä olivat saaneet kontion kuopasta.