USU (ivallisesti). Etkö ole saanut minulle parempaa syöttiä kuin
Pähkäniemen metsäkarjut?
HANKA. Älä nyt intoile, Usu! Tuukka on rikas — upporikas.
USU (nauraen). Ei, vanhus! Sinä olet viekas kuin kettu. Mutta minä väkevä kuin karhu.
Tietääkseni ei yksikään karjalainen myy tytärtänsä hämäläiselle. Ja jos hän uskaltaa tarjota saparonkaan verran enemmän kuin minä, niin silloin litistän hänet kuoliaaksi kuin hiiren.
HANKA (hätiköi edes takaisin levottomana). Minä en ole ikinä aikonut antaa lastani Pähkään. Mutta enhän uskalla heitä suututtaakaan, kun asun näin ypö yksin tällä perukalla. Mutta huuda sinä heidät kumoon, Usu! Tarjoa enemmän kuin he! Siten pääset heistä parhaiten. Paljonko sinä annat?
USU (istuutuu tyynenä). Tavallisen hinnan — viisi lammasta.
HANKA (säpsähtää). Viisi! Viisikö vain?
USU (nousee paikaltaan, menee Irjan eteen, tarkastelee häntä hetken aikaa, kädet taskuissa. Palaa takaisin pöydän päähän. Istuutuu).
Ei, ei! Tyttäresi on kutakuinkin heikko ja vähäväkinen. Viisi lammasta.
Enempää ei!
(Ihmiset kuiskuttelevat keskenään).