(Äänettömyys).
HANKA. Me karjalaiset emme usko orjain puheita.
TUUKKA (huuliansa pureskellen). Orvo, selitä heille asiamme! (Istuu edelleen ylväänä ja jäykkänä).
ORVO (miellyttävästi).
Terve teille, terve meille,
Terve viljon veikkosille
Väkeville Louhijärven,
Terve tyynille tytöille,
Ihanille impysille
Tässä kaunossa kylässä!
Nyt ma syntymme selitän,
Meikäläisten kannan kerron:
Häme-Tonni, heimon taatto,
Maitten kuulu mainehelta,
Hän se siitti pulskan poian,
Karhun vertoja vetävän:
Pähkä-Tuukan maille tuotti.
Tuukka mahtavin on miesi
Tämän puolen päivän alla:
Tuima kuin on Turjan talvi,
Kosken kuohun kahlehtija,
Kaunis kuin on päivän silmä
Armahan suven sydännä,
Rikas kuin satoisa syksy
Aittasia ahtaessa.
Tuukka tyttöjä tähysti,
Kanasia katsoskeli
Otavaisen olkapäältä,
Seitsentähtisen selältä.
Loihe kauas katsehensa
Louhilahden kainalohon,
Niemen neitsyisen nenähän.
Näki siinä salmen suussa
Ulpukan upi uhevan,
Valkolumpehen vedessä,
Lainehella lellumassa.
Siihen uppos urhon silmä,
Tarttui kiinni Tuukan katse: —
Tulena povi palavi,
Rinta vallan valkeana.
Suo'os hälle kauno kukka,
Anna armas lempilumme
Tuukkalahden lainehille,
Pähkän päiväpaistehille!
Ilo siell' on Irjan olla,
Hyvä hemmun heiluskella
Suojassa suloisen saaren.
Silkkirannan siimeksessä.