ELKKA (huomaa Orvon). Minä sanoin jo sanottavani.
ORVO. Saisihan tuota Tuukkakin katsella, kuinka sinä opetat miniätäsi.
ELKKA. Hänen ei tarvitse nähdä kaikkea kurjuutta. On sitä jo siinäkin, että minä sen huomaan. (Menee jälleen vanhaan pirttiin).
TUUKKA. Mitä tuo taas oli? Miksi itket, Irja?
IRJA (puoleksi uhoitellen). Minun on vaikea oppia kaikkia anopin temppuja.
TUUKKA. Äiti on vanha — sinun täytyy.
IRJA (kuin ennen). Saahan tuota koettaa.
ORVO (suuttuen). En minä vaan jättäisi vaimoani äidin kiusattavaksi.
(Menee luhtiin).
TUUKKA. Minua alkaa suututtaa tämä rettelö. Orvon täytyy muuttaa pois —
IRJA. Orvon? Eihän toki? Silloin minun tulee niin — minä tarkoitin — silloin sinun tulee niin ikävä.