Kysynkö Irjalta? En! Siten vain pahentaisin asian. Silloin hän ei enää hakisi turvaa minulta. En, minä en tärvele hyvää väliämme.
He ajaisivat minut halusta pois — äiti ja Tuukka. Sen kyllä älyän.
Mutta minä en väisty, en askeltakaan.
Sinä olet sokea. Tuukka! Kuitenkin sentään rakastan sinua. Ja sinä rakastat Irjaa. Jospa sinä vain kuuntelisit ja uskoisit minua, mutta sitä et tee! Äiti on sokaissut silmäsi ja riippuu sinussa kiinni kuin Hiiden iiliäinen.
(Tuukka ja Elkka tulevat).
TUUKKA (nyreästi). Hyvää iltaa! Olitko vahdissa yöllä?
ORVO. Olin.
TUUKKA. Orjiin ei ole luottamista. Ja saanhan tästä minäkin lähteä vuorostani ensi yöksi. He saattavat hypätä niskaamme koska hyvänsä.
ORVO. Oho! Sitä en ikinä usko. Eilen illalla pistäysin Parkasniemen puolessa. Siellä näkyivät Lauson rannassa veistelevän uutta sotipurtta.
TUUKKA. Vai niin! — Oliko siellä paljonkin väkeä?
ORVO. Olihan siinä joukkoa kuin muurahaista.