TUUKKA. Pian ne sitten venheen veistävät.
ORVO. Kyllä kai! Mutta minä aion ottaa ensi yönä poika-parven mukaani ja soutaa sinne kokkotulille.
TUUKKA (lyö häntä innoissaan olalle). Oiva tuuma! Tiedätkös, minä lähden mukaan. Tulehan pirttiin, niin saamme neuvotella!
ELKKA (väijyskellen). Orvo, anna tänne lintu, niin nykin sen.
ORVO (nyreissään). Enkä, mieluummin annan sen Irjalle. (Menee.).
ELKKA. Huomasitkos, Tuukka? — Orvo on nuori — vaimoa vailla, ja Irja taas —
TUUKKA (suuttuen). Älä puhu enempää kuin kielesi kestää.
ELKKA. Kyllähän minä naiset tunnen. Me emme voi ikinä vastustaa kaunista miestä, ja Orvo on kaunis.
TUUKKA. Irja on minun.
ELKKA. Olkoon vaikka kymmenesti. Ei se naisen mieltä muuta.