TUUKKA (kiivaasti). Sinä valehtelet.
ELKKA. Ja miksi Irja olisikaan uskollinen? Ryöstithän sinä hänet väkisin. Milloin orja on uskollinen?
TUUKKA (laskee kätensä Elkan olalle, pudistaa häntä). Uskallatko väittää, että Irja on uskoton?
ELKKA (viekkaasti). Enhän sitä väitäkään. Ja jos hän pettäisikin sinua, niin hän pettää vain oman veljesi kanssa. Mutta pahoin pelkään lopuksi niin käyvän, jos ei jo ole käynytkin.
Parasta, että jo ajoissa karkoitat hänet sen silkoisen tietä ja otat itsellesi toisen naisen. Silloin edes vanha äitisi saa elää loppuikänsä rauhassa. Silloin ei minun tarvitse kärsiä rivon karjalais-nartun haukkumisia.
TUUKKA. Hiljaa, äiti! Taikka —!
ELKKA. Ja mikä onkaan karjalainen kaunotar? — Lähde sinä vain tuonne suolaisten vetten rannoille ja tuo sieltä tyttö itsellesi! Siellä ovat naiset tulisemmat ja liekkinä he polttavat poveasi. Tämä vain riistää leipäpalan suustani ja kiusaa minua. Oi, salli vanhan äitisi kuolla rauhassa!
TUUKKA (kääntyy pois hänestä). Tuo puhe ei miellytä minua. Se viiltää korviani kuin käärmeen suhina ruohikossa. (Kääntyy Elkan puoleen). Varo itseäsi, äiti! Jos valehtelet, niin tapan sinut.
ELKKA. Mutta Irjaa sinä suutelet, vaikka hän on liukas ja kavala kuin — —
TUUKKA (hurjasti). Kavala?