Silloin löi Anna käsillään rintaansa ja katsahti veljeensä silmät välkkyvinä. "Eipäs!" sanoi hän, "mutta Piet!"
"Sanon sinulle," sanoi hän, "olen tuossa kirjoituksessa paljon tinkinyt omista mielipiteistäni. Ymmärräthän, en itse asiassa — se oli minulle selvä —: vaan muodossa. On niin epävarma, kun ei ole käynyt korkeampia opistoja. Näetkös, tuon kirjoituksen nojalla olen saanut tämän paikkani!… Samassa tilaisuudessa näytin laivanomistajallemme… katsohan tänne… tämän laivaluonnoksen tässä… sinä et saa siitä sillä tapaa selvää… se esittää suunnitelmaa tehdä lastaustila avarammaksi laivoissa. Näetkös: aina silmät auki, ja aina eteenpäin! Se on veressäni."
"Mutta kuka on saanut sinut ensiksi noihin ajatuksiin?"
"Niin", sanoi hän, "se oli tuo juopporatti Klaralla… muistathan… hän minut ensiksi jäljille saattoi."
"Missä on hän nyt?"
"Hävinnyt jonnekin sairaalaan Lissabonissa, sanotaan." Ja hän levitti aikakauskirjan vielä kerran hänen eteensä ja nauroi iloisesti. "Onpas tuo tuottanut minulle huvia!" sanoi hän ja laski sen puoleen.
Anna kumartui pöydän yli ja katseli kuvia, jotka oli naulattu seinälle. Oi… kuinka omituiselta tuntui… tuossa oli tuon pienen vieraan suojan seinällä vanhempain kuva, joka joskus oli otettu heistä heidän ensimmäisinä aviovuosinaan, ja Heinken ja Hettin yhteinen kuva, joka oli otettu, kun he olivat noin kymmenen vanhoja. Ja sitten hänen oma kuvansa, kun hän oli noin kahdeksantoista. Hänellä oli siinä vallan hämmentyneet silmät, koska valokuvaaja, eräs nuori mies, oli tarttunut häntä päähän, saattaakseen sen semmoiseen asentoon, kun hän tahtoi. Ja tuo tuossa hänen vierellään?… Kuka hän oli? Hän tunsi Pe Ontjes Laun lyhyine vaaleanruskeine täysipartoineen, heitti terävän ja epäluuloisen silmäyksen häneen ja kääntyi poispäin.
Kun hän oli tarpeeksi tarkastellut kaikkea, ja antanut lausuntonsa makuusijastakin, lähtivät he kaikki kolme taaskin laivasta, ja kuleksivat ympäri kaupunkia kaiken päivää: Alsterilla, taidekokoelmissa, pääkaduilla.
Kun he sitte illemmalla, kun oli kylliksi lämmin, istuivat Alsterhotellin edustalla… niin kenpä tuli tuolta… Kuka oli tuo pitkä hieno herrasmies pyöreine parrattomine kasvoineen ja suurine, välkkyvine ystävällisine silmineen?
Tjark Dusenschön… tietysti!