Goodemann oli Goodefroon siskoslaiva, ja sillä oli samat omistajat.
"Katsokaas: kapteeni Winckel oli aiemmin perämiehenä minulla ja ajattelee: 'Seurataan ukkoa vaan!' Te ette uskonut minuun, perämies!" Ja hän katsahti viistoon ylös Pietiin.
"Minä luotan enemmän silmiini, kuin uskooni", sanoi Piet Boje.
"Se on ylipäätään oikea kanta", sanoi ukko.
Tuntia myöhemmin oli myrsky kääntynyt luoteeseen, ja nuo molemmat uljaat laivat kiidättivät rinnakkain, ei penikulmaakaan enää erillään, molemmat Helgolandia kohden läpi hurjasti piehtaroivan meren. Purjeet olivat ratketakseen täydet ja köysissä vinkui ja ulvahteli. Ankarat rae- ja sadepuuskat piiskoivat läpi ilman, ja tekivät ilman sakeaksi ja läpinäkymättömäksi. Kun tunnin kuluttua hieman alkoi kirkastua, oli Goodemann ajaunut hiukan vasemmalle. Koko miehistö oli kannella.
Kohta senjälkeen ilmestyi luotsikuunari ja kumpikin laiva otti suurella vaivalla luotsin, ensin Goodemann, sitten Goodefroo. Silloin tuli Goodemann yhä enemmän vasemmalle ja eteen Goodefroosta.
Kohta senjälkeen kohtasi heitä taas uusi puuska, joka hurjana kiiti yli meren.
Rapisten ja kihelmöiden viskeli raskaita rakeita; keskilaivan ylitse löi kiehuvia sähiseviä aaltoja. Miehet kömpivät vaivalloisesti peräpuolelle laivaa. Rakeet ja kiitävät pilvet tekivät ilman niin sakeaksi, ja aurinko oli niin peitossa, ett'eivät he voineet nähdä pitemmälle kuin etukajuuttaan, jota vastaan kihelmöivä vesi kiehui. Siten kesti tunnin.
Silloin selkeni ilma hiukan ja myrsky laimeni hieman ja he katsahtivat ympärilleen.
Siellä makasi Goodefroo edessä vasemmalla, laita hyvin pahasti merta vastaan, koko keula, kuten näytti, oli ruhjona. Haaksirikkouneen laivan takana häämöttivät harmaassa ilmassa Helgolandin vuorensärmät.