"Ell'en kohota lippua, niin on ohitse ja mennyttä Jumalan asia, ja mennyttä kansani!"
"Varo itseäsi! Älä tartu lippuun! Siihen on tarttunut maata ja multaa! Varo itseäsi: sinä tiedät, että kansasi vapahtajanusko on toinen kuin omasi: se on raaka ja sekainen! Älä tartu lippuun! Se ei ole sinua varten! Se tempaa sinun puhtaan, pyhän asiasi ja sinut itsesi lisäksi sameaan pyörteeseen ja kuolemaan."
Hän menee pohjoiseen, maan rajojen ulkopuolelle. Hän tahtoo olla yksinäisyydessä vieraassa seudussa, ympärillään ainoastaan uskollisten pieni parvi. Hänen sielunsa on tulvillaan raskasta levotonta ihmetystä.
"Tiedänhän, että isäni taivaista on kanssani… Minun uskoni ei erehdy… Jumala hallitsee sielussani… Hän on kohta perustava valtakuntansa koko maassa. Kuinka kummallista ja vaikeata: olla soinnussa Jumalan kanssa, eikä kuitenkaan voida täyttää hänen tahtoansa… Ja lähenee aika: minun täytyy lähteä etelään; läpi koko maan; pääkaupunkia kohden, ja sanoa sielläkin; ihmeellinen Jumalanvaltakunta on läsnä. Mitä pitää minun tehdä?"
"Kuule! Kuinka humisee raskaasti ja kummasti tuo vanha ihmelippu! Niin, ken siihen tarttuu: hänellä on voimaa. Häntä seuraa koko kansa!"
"Mitä laulavat vanhat kirjat Vapahtajasta? Voimakas vesa vanhasta kuningassuvusta? Ei, minä kuulun yksinkertaiseen halpaan kansaan ja olen käsityöläinen."
"Mitä laulavat vanhat kirjat? Mitä puhuivat ne hämärissä huoneiden ovilla? Että hän on riistävä maallisen vallan käsiinsä ja ratsain ja miekoin rientävä vihollista vastaan… Ei! Sitä en minä tee, minä en voi luopua siitä, mitä Jumala on laskenut sydämelleni: autuaat ovat puhtaat ja lempeät sydämiltään."
"Mitä laulavat vanhat kirjat? Eivätkö ne laula jotain muutakin?… Laulavat… Ne laulavat rauhan ruhtinaasta. 'Katso, maa, sinun kuninkaasi tulee sinun luoksesi, rauhan kuninkaana hän tulee!' Ei miekan kuninkaana miekoin, vaan puhtaan, ylevän hengen kuninkaana hallitsemaan puhtaita henkiä. Ja se olen minä."
Siten miettii ja muodostelee hän, herra ja käskijä, mielessään kansansa historiaa ja sen tulevaisuutta. Ei hiuskarvaakaan hievahtanut hän siitä, mikä hänen sielulleen loisti pyhänä ja ainoana.
He kääntyivät taaskin ja matkustivat taaskin etelään, kotiseutua kohden. Ja kun hän läheni tuttuja seutujaan, paisui ja kasvoi taas ihmisjoukko hänen ympärillään.