Taaskin pois ihmisistä, iäisen voiman turviin. Hän lepää polvillaan sen edessä ja rukoilee taaskin: "Jos se on mahdollista… ei minun tahtoni mukaan… vaan sinun tahtosi. Isä, eikö se ole mahdollista?"
Se ei ole mahdollista. On iäinen, selittämätön luojan tahto: ihmiskunnan pitää vaeltaa ja kamppailla eteenpäin tuskan ja hädän kautta. Ihmiskunta voi ainoastaan kärsimysten tietä kohota parhaimpaan.
Hänkin tuntee sen, kokoo kuin vavahtelevan vaikertavan sielunsa. "Ei niinkuin minä tahdon. Vaan niinkuin sinä."
Siten makasi hän polvillaan puolen yötä.
Täytyy olla totta, mitä kerrotaan, että hän löysi lohdutuksen.
Silloin kuuluu aseiden kalinaa.
Petturi ilmestyy soihtujen sameassa valossa… Välkähtää miekkoja…
Paossa ovat uskolliset.
He kulettavat hänet keskellään kaupunkiin kirkkoraadin kokoushuoneeseen.
Pihalla, tulen ympärillä istuu ja loikoilee sotamiehiä. Palvelioita juoksee edestakaisin. Kaikellaista kurjaa joukkoa, joka elää kirkosta ja kirkonruhtinaista, ja jolle on annettu viittaus tapauksesta, alkaa kerääntyä paikalle.