Piet murahti katkerasti: "Niin, jos ylipäätään vielä saamme nähdä vallin joskus".
"Minä tunnen laivanomistajan", virkkoi hintelä perämies matalaan ja tuijotti eteensä. "Mies, jolla on suuret jalat, ja kasvot kuin härällä. Klara on vakuutettu, ja on tarkoitus, että se joutuisi haaksirikkoon. Siten on asian laita. Siksi on sillä semmoinen kapteeni ja semmoinen perämies, kuin sillä ovat".
Silloin seisoi kahdeksantoistavuotias Piet Boje yhtäkkiä aivan hänen edessään ja sanoi silmät leimuvina: "Perämies… puhutaan nyt pari sanaa keskenämme niinkuin mies miehelle, vilpittömästi ja rehellisesti", ja löi itseään rintaan. "Toimittakaa te, että ukko uskoo minun haltuuni vahtivuoronsa".
"Sitä hän ei tee, hilligenleiläinen… ei tee! Ja mitä sanoisi siihen kokki ja belgialainen?"
"Minä olen kahdenkymmenen kahden ja olin jo kaksi kuukautta Emdenissä merikoulussa, silloin loppuivat rahani kesken".
"Hilligenlein mies: ei se riitä."
"Minun isälläni on pieni laivaveistämö Hilligenleissä; olen kasvanut veistämön lastujen seassa, ja olen kahnannut housujani höyläpenkkeihin. Sanokaa se ukolle!… Kai Jans, sinä tiedät."
"Se on totta", sanoi Kai Jans kovaan. "Voin vaikka vannoa sen vahvistukseksi, perämies".
Perämies nousi ja lähti ulos ja Piet Bojen kasvot vääntyivät niin että ne olivat kamalat katsoa: "Minäpä olen pistävä hänet kuumalle, olen totisesti, mutta sinä päivänä kun jätän laivan, syljen minä häntä hänen puurokasvoihinsa".
"Hiljaa!" sanoi Kai Jans ja hänen kellahtavissa kuumeisissa kasvoissaan kuvastui tulinen tuska.