"Jefreitteri Uhl!" huudahti hän.
Tämä astui lähemmä.
"Ettepä ole tullut kevytaskeleisemmaksi", huusi hän. "Onko isäukko puusuutari?"
"Talollinen, herra kapteeni."
"Osaatteko ratsastaa tuolla riiviöllä, vai oletteko tekin yhtäläinen lommoinen teekannu… Noh!"
Jokainen, joka sinä päivänä oli Loherkankaalla — ja joka elää vielä, harmaapäisenä — hän tietää kuinka kankeasti ja verkkaisesti jefreitteri Jörn Uhl Wentorffista laski maahan harmaapalttinaisen matkalaukkunsa, ja kuinka hän sitte taas oijensihe pystyyn ikäänkuin naksahtelisivat hänen kaikki jäsenensä; ja kuinka hän sitte, kun hän taas oli suorana ja laski kätensä Ruskon päälle, oli muuttunut kuin toiseksi mieheksi, kuinka silmänsä olivat leimahtaneet, kuin esiin karauttava leijonapari, kuinka hän hypähti selkään ja kuinka Rusko korskahti ja nousi pystyyn, käänteli ja heitteli itseään ja lopuksi lähti neljääkarua nummen ylitse, niin että hiekka pölysi pilvenä ympärillä ja kuinka se koitti kaikkea vapautuakseen Ranskan matkasta, mutta kuinka se viimein jätti vastaanpyristelemisensä, ja kuinka jefreitteri Uhl, pää jokseenkin ylhäällä, lopulta tuli takaisin sillä.
"Uhl", huusi Gleiser, "te pidätte hevosen ja olette tykkipäällysmies kuudennella tykillä."
Niin lähti Jörn Uhl aliupseerina sotaretkelle.
* * * * *
Kahdeksan päivää myöhemmin marssivat he raskaassa rankkasateessa samaa pitkää poppelikujannetta, jonka kautta kuudeskymmenesneljäs osasto kuus' päivää aikaisemmin oli kulkenut, kun se teki rynnäkön Spicherer vuoria vastaan. Ilma oli kurjaa ja kaikki väsyneitä ja allapäin.