Ei tullut selville, kuka sen ensiksi kertoi tai oli nähnyt: Näkivät vanhan kenraalin ratsullaan, ja kohta kulki miehestä mieheen: "Hän oli juuri nähnyt, kuinka erästä upseeria rumpujen päristessä haudattiin, tuonne vasemmalle puista. Silloin oli hän ratsastanut luokse ja kysynyt: 'Ketä siinä haudataan, kuulkaa?' 'Kapteeniamme.' 'Antakaa minun nähdä hän kerta vielä', oli vanhus sanonut, 'hän on minun poikani.'"
Kohta jälkeenpäin ratsasti hän adjutanttinsa kanssa patteriojen ohitse, jotka sateessa siinä kulkivat tietään. Hän ei oikein esiintynyt edukseen hevosella, oli liika tukeva ja lyhyt. He katselivat häntä jälestä ja jatkoivat matkaansa.
Kurja ilma. "Kas tuossa, kolme kuollutta hevosta! Katsos, nepä ovat paksuiksi pöhöttyneet!"
"Kuules, mitä tarkoittavat nuo tuommoiset pitkät kummut. Kas kummaa: niihin on pistetty sapeli seisomaan jokaiseen."
"Etkö sitä huomaa, kuule? Nehän ovat vastakaivettuja hautoja."
"Ihmisillekö?"
"Niin, ihmisille juuri. Keitä varten muuten? Äläkä nyt enää laske semmoisia tuhmuuksia."
"Katsos, tuoss' on kivääri maassa pystyssä. Joku on käyttänyt sitä sauvanaan. Sauva seisoo vielä, hän itse ei."
Kurja ilma. Kuinka sade valuu virtanaan puiden läpi.
Kanuunat rämisevät ja ratisevat eteenpäin tietä. Hautoja. Paljasta hautoja. Kuulat ovat kuorineet poppeleita, ja murskautuneet oksat näyttävät paljaita säitään.