Siinä istuu Hans Detlef Gleiser korkealla komealla raudikollaan, aurinko välähtelee hänen kypärällään ja hänen silmissään. Hänen riemujansa on antaa kuuden kanuunansa ajaa karauttaa ohitsensa ja sitte antaa raudikolleen kannuksista ja vielä ennättää ensimmäisenä paikalle.
Majuuri nelistää hänelle vastaan. Hän aikoo kai osoittaa paikan. Majuuri istuu hyvästi hevosellaan… istuu päätönnäkin… Kuinka kamalaa… Nyt suistuu kuollut ratsultaan. Hevonen nelistää eteenpäin.
"Mikä hevonen tuo on, joka juuri karauttaa Jörn Uhlin ylöspäin kiidättävän kanuunan ohitse. Ratsastaako översti von Jagemann tuolla ruskealla?" Hänen kylkensä on verestä punainen ja märkä.
"Eteenpäin."
Hevoset yrittävät hypähtää sivulle.
"Ladatkaa granaateilla. Vihollisten leiriä kohden."
"Kahdeksantoistasadan askelen päähän."
Nyt ei ajatuksia enää.
"Ei ole mahdollista."
Ei mitään ajatuksia. Veri tyyneenä!