"Patterioja kohden!… Viidentoistasadan askelen päähän."
Numero yksi lähtee pois. Tulta.
Paukahtelusta ja räjähtelystä rupeaa muodostamaan sävel. Hirveitä ääniä lentää ja riehuu kukkulain ylitse kokonainen lauma mielettömin silmin ja vääntynein kasvoin.
Puoliksi vasemmalta käsin kuuluu yhtäpäätä merkillistä räiskynää ja rätinää, omituista ilkeätä ääntä, ikäänkuin joku survoisi raudalla jotakin lasisirukasaa, Ikäänkuin olkilyhde lentää tupsahtaa sieltä läähöttäväin miesten ylitse.
"Tulta!"
Tulta leimahtelee.
Jörn Uhlin silmät leimahtelevat myöskin. Se sattui.
Lentää taaskin lyhde. Räiskyen kirahtaa se ohitse. Joku luutnantti lähestyy hevonen ravissa. Jörn Uhl katsahtaa sinne. Luutnantti on viskattu hevosen selästä ja lentää maahan. Hänen selkänsä on samassa kuin valettu tummanpunaiseksi.
Luutnantti Hax kulkee kanuunalta kanuunalle, aivan kuin
Loherkankaalla.
Joku asettuu jäykänsuoraksi hänen eteensä; veri juoksee sen sääriä myöten alas, ja muodostaa leveän juovan, ikäänkuin olisi hän kenraali.