"Laulaako hän? Hänhän näyttää niin järkevältä."
"Sinä arvelet, että hän on pyhimys, koska hän näyttää noin puhtaalta ja vakavalta, vai kuinka? Eipäs vainkaan, Jörn. Kaikkea muuta."
"Virmako?"
"Ei, enhän sitä voi väittää, Jörn. Hän on vaan semmoinen liiaksi laulavainen. Sitäpaitsi on hän niin avosuinen ja semmoinen suorapuheinen. Sitä en minä kärsi tytöissä… Kuuletko nytkin…?"
Kuulin tosiaankin kuinka hän laulaa hyräili tuvassa.
"Kutka sitte laulaisivat, Wieten, ell'eivät nuoret tytöt?… Asuuko hän täällä sinun kanssasi tuvassa?"
"Kyllä… hän nukkuukin täällä. Se oli hänen ehtonsa palkkasopimusta tehtäessä. Hän on kunnollisten vanhempien tytär ja tahtoo pysyä kunnollisena. Se minun täytyy myöntää. Minä sanon vaan, että hän ainoastaan laulaa liiaksi ja on liika omapäinen. Muuta ei minulla ole häntä vastaan… Juo kahvia nyt, Jörn!"
Hän joi ja söi ja sanoi: "Istuhan nyt Wieten ja kerro, kuinka johduit odottamaan minua?"
"Kuinka johduin. Luuletko sinä, etten joka jäsenessäni tuntenut, että olit matkalla? Ovet olisivat pysyneet auki koko yön, Jörn, ja minä olisin istunut takan ääressä. Usko se."
Hän oli aukaissut Jörnin vaatenyytin, otti esiin hänen liinavaatteensa ja kummasteli niiden hyvää kuntoa; Jörn selitti että eräs armelias säälivä rouva oli lahjoittanut ne hänen maatessaan sairaalassa.