"Ja sitte Jörn", sanoi hän: "olipa jo aikakin että palasit."
Hän käväsi pesutuvassa ja palasi takaisin, kohenteli tulihangolla turvetuhkaa ja itki. "Enhän kuitenkaan osaa pysyä väliäpitämättömänä siitä, kuinka asiat menevät talossa, jossa on vanhentunut ja harmaantunut. Elsbe on mennyt turmiolle. Ja kuinka on sinun käyvä? Te molemmat olette kuin omia lapsiani, sentähden pitää minun kertoa sinulle kaikki, isäsi ajaa jokapäivä kaupungissa, ja kaupunginmatkan jälkeen istuu hän aina täällä kylässä Torkelin kapakassa, jonka vaimo, kuten tiedät, on huonotapainen, ja jolla on kaksi turmeltunutta tytärtä. Ja veljistäsikin on jo tullut pahempia kuin juomareita ja naistenhännittelijöitä: tiedän, että muutamat uhkaavasti vaativat heiltä takaisin rahoja, jotka he ovat huijanneet itselleen. Minä olen saanut harmaat hiukseni kunnialla, Jörn."
Nyt oli kurjuus koko peloittavassa paljaudessaan hänen edessään. Hän astui ikkunan eteen, Wietenkin tuli hänen rinnalleen, yhä itkien ja katsahti sattumalta ulos ikkunasta. Kuu loisti ja näkyi tähtiäkin, vaikka olikin sumeista ja pilvistä. Wieten rupesi tuskailemaan, kun eivät olleet korjanneet auraa puoleen, joka oli pihan veräjällä. Näki kuun valossa kirkkaan auranterän. "Renki oli juovuksissa eikä lähtenyt ulos sateeseen. Kun isäsi nyt yöllä palaa kotiin, saattavat hevoset säikähtyä."
"Hevoset ovat tottuneet yömatkoihin", sanoi Jörn. "Tule, mennään nukkumaan."
"Etköhän mene etuhuoneihin ilmoittamaan veljillesi kotiintulostasi?"
"En… Muutenkin jo tulin heistä liika varhain. Mennään nukkumaan. Joko tyttö on levolla? Pidä huolta, ett'ei hän joudu noiden hulttioitten käsiin tuolla etuhuoneessa, se olisi onnetonta. Elsbe on mennyttä; riittäköön siinä."
He erosivat vaieten, hyvääyötäkään sanomatta; sillä melkein ennen jo kuin he olivat ennättäneet päättää lauseensa, olivat he kumpikin vaipuneet omiin syviin ajatuksiinsa. Jörn ei riisuutunutkaan, vaan heittäytyi vaatteissaan vuoteelleen mennäkseen vanhan tapansa mukaan päästämään hevoset valjaista, kun isä palaisi kotiin. Mutta hän oli niin omituisesti levoton, että hänen täytyi vielä kerran nousta ylös, ja mennä ikkunan ääreen ja katsella ulos yöhön. Samaan aikaan oli emännöitsijätärkin noussut ylös ja seisoi eteenpäinkumartuneena ja tähysteli ulos auraa kohden ja näki sen välähtelevän, huoahti raskaasti ja tunsi itsessään ikäänkuin jonkinlaista kammon puistatusta. Sitte menivät molemmat levolla taas. Ja kun olivat laskeuneet levolle, veti heitä vasten heidän tahtoaan ikäänkuin pimeisiin syvyyksiin, jotka aukenivat pohjattomina alla, ja joista ei ollut voimaa kohota ylös. Ja sillä välin kun he voihkaten kamppailivat sen synkeyden kanssa, ja sillävälin kuin tuo nuori tyttökin levottomana puhui unissaan, kuului kuin matelevaa ryömintää pimeissä talleissa, kuului outoa kahinaa lattioilla ja raskasta latkintaa ja laahaamista avaroilta väliköiltä, ja vierashuoneitten välinen suuri kaksoisovi lensi kumeasti äännähtäen auki. Mutta kukaan heistä ei osannut herätä unestaan, heitä pidätti siellä syvyyksissä ikäänkuin jotkin raskaat muodottoman mustat kädet.
Aamulla, noin lähemmä kello kuutta, kun vielä oli pimeätä, tuli Jasper Krey kyökkiin. Hän ällistyi jonkunverran nähdessään Jörnin seisomassa Wietenin vieressä takan ääressä; mutta sitte sanoi hän tyyneesti, ikäänkuin kertoisi hän jostain jollekin hevoselle sattuneesta tapaturmasta: "Tuleppas mukana ulos, Jörn. Isäntä on ajanut nurin ja langennut auraan. Pelkään, että hän on saanut hieman liikaa." Hän osoitti otsaansa.
Älypää Wieten kirkahti ääneen ja peitti silmänsä käsillään: "Aura!" vaikeroitsi hän. "Minä tunsin sen tapahtuvan, mutta en osannut liikuttaa sormeanikaan sitä estääkseni."
Jörn Uhl juoksi ulos ja löysi isänsä. Hän makasi lokaisena ja lävitseen kastuneena märässä ruohossa ja vesilätäkössä. Hänen ohuet hiuksensa olivat aivan verissä. Epäselvällä äänellä houri hän jotakin, että hän tahtoi jäädä tähän vuoteelleen, heidän pitäisi mennä ulos kyntämään vaan, hän ei jaksaisi nyt. Ja hän sanoi, että hän vakoa päättäessään oli joutunut auran alle. Hevoset olivat raahanneet kyljellään makaavat ja särkyneet rattaat ulos tallin ovelle ja seisoivat siellä.