Tyttö, joka makasi tuvassa, nousi äkkiä istualleen vuoteessaan, lapsi oli samassa jo hänen käsivarsillaan: "Juokse pojan kanssa Jasper Kreylle, älä katsahda taaksesikaan."
"Jörn! Jörn!…" Se ääni olisi voinut herättää vaikka kuolleista.
Sitä pukeumista, sitä ajatusten risteilyä, sitä käsien kiirettä! Ja jälkeenpäin ei tiedä, mitä on ajatellut ja mitä tehnyt.
Jörn ei voinut jälkeenpäin selittää, miksi hän ensiksi oli tarttunut juuri vanhaan kirstuunsa ja mitä tietä hän oli laahannut ulos tuon raskaan kamssun, jossa ei ollut mitään kädenpidintä tai kahvaa. Ensimmäinen, jonka hän muistaa tehneensä, on se, että hän ikäänkuin semmoinen, joka ulkoa syöksyy apuun vieraaseen taloon, oli juossut sisään tupaan, käärinyt tuon vanhan raskaan miehen, joka kauhistuksissaan kirkui ja huitoi ympärilleen, sänkypeitteeseen ja kantanut pihalle ja tien ylitse, ja vienyt Jasper Kreyn tupaan vuoteeseen, joka valmiiksilaitettuna oli seisonut takan vieressä.
Sieltä juoksi hän takaisin, ja maamiehen vaistolla syöksyi hän talliin, leikkasi kaulahihnat poikki kolmelta hevoselta, jotka seisoivat siellä, ja talutti nuo hurjistuneesti korskahtelevat eläimet yksittäin ulos.
Eräs varsa oli pahassa vaarassa; renki ja avuksi tulleet naapurit eivät enää päässeet sen luokse, mutta oli vielä eräs ovi, jota vuosikausiin ei oltu avattu. Sen muisti Jörn ja otti puukangen, joka sattumalta oli käsillä, mursi oven auki parilla iskulla ja toi eläimen vahingoittumattomana ulos.
Nyt ei ollut enempää tehtävää. Kun hän kärvennein hiuksin ja verisin käsin vielä kerran yritti sisään, astui opettaja, joka juuri oli juosten tullut paikalle, hänen tielleen: "Ihmishenki on enemmän arvoinen ."
Silloin heitti hän epätoivoisella liikkeellä veitsen kädestään ja meni etupihalle päästäkseen kuulemasta lehmän ammuntaa, joka vastasyntyneine vasikkoineen seisoi liekeissä.
Välttääkseen alaslonsoavaa turvekattoa ja paetakseen savua, joka tuprahteli isosta luvasta täytyi hänen etääntyä rakennuksen luota ja mennä seisomaan sisäänkäytäväveräjälle. Paloruisku ajaa karautettiin hänen ohitsensa pihalle, ihan hevosten editse juoksi pieni poikansa viistoon tien poikitse häntä kohden ja huusi itkien: "Isä, onko varsa palanut?" ja likistäytyi hänen polviaan vastaan.
Jasper Krey tuli hänen luokseen kasvot ja kädet nokisina ja sanoi: "Saimme vielä lehmänkin pelastetuksi, toimme sen kyökinoven ja leipomahuoneen kautta;" ja lähti pois taas.