He menivät vieremää ylös kangastielle.
"Ja jos nyt sentään kertoisin elämäkertasi", sanoi Heim, "niin minkä panisin sille nimeksi?"
Jörn Uhl pysähti ja sanoi vakaana: "Vaimoni ehdoitti kerran 'Nokkelaa
Hannua'."
"Olisi siinäkin ajatusta, Jörn. Toden totta! Oi noita naisia, Jörn! Mutta väärä se luonnollisesti olisi! Eivät heidän sanansa ole koskaan kuin puoliksi todet, Jörn. He näkevät kaikki asiat tasaisina, olipa se sitte vaikka muna. He eivät käy sitä ympäri ja tarkasta, Jörn."
"Totuutta siinä on, Heim. Enpä tiedä, riippuuko se siitä, ett'ei minulla ratkaisevimpina vuosinani ole ollut ohjausta: mutta minun ei koskaan ole ollut helppo osata oikeaan, minulla on tunne, kuin olisin tehnyt pitkiä tarpeettomia harhamatkoja."
Heim pudisteli päätään. "Samaa tuntevat kaikki ne, jotka eivät kuunnelleet toisia, ja vannoneet heidän sanojensa mukaan, vaan jotka itse ovat hankkineet itselleen oman maailmankatsomuksen."
"Noh", sanoi Jörn Uhl, "ellei 'Nokkela Hannu' siis kelpaa, niin keksi sitten minulle joku rehellinen saksalainen nimi ja sano lopuksi: vaikka elämänsä kuluikin huolissa ja murheissa, oli hän sentään onnellinen ihminen. Hän oli onnellinen siksi, että hän oli nöyrä ja että hän tunsi luottamusta. Mutta älä tekeydy liika viisaaksi. Me emme kumminkaan osaa sitä selittää."