— Niin, katsokaas, sanoin minä. Istui kerran neljä Krääkkää saarnipuussa lähellä vanhaa taloa. Eipä aikaakaan, niin Ukuli, joka siinä talossa asui, näkee heidät päätyovensa kynnykseltä.
"Hyvää päivää", sanoo.
"Jumal' antakoon!" vastaavat Krääkät.
"Oisko teillä aikaa?" sanoo Ukuli. "Aina siitä joku penni tienestiäkin tulisi."
"Mik'ei!" sanoo nuo neljä. Ja siihen aikaan olikin lunta paksulti maassa ja ansiot ylen vähissä.
"Minulta", sanoo Ukuli, "kuoli kumppali, se vanha Kaapo Kasilainen. Minä tässä nyt meinaan, että mitähän, jos tulisitte sitä hautaan viemään. Monastihan se vainaa mulle eläissään haasteli: 'Kuules sinä, Janne Ukuli', sanoo, 'toimita sinä minut kunnialla hautaan', sanoo. 'Kunniallisesti elettiin, kunniallisesti sitä hautaankin mennään', sanoo. Osasi haastaa näet, kun oli sivistynyt mies. No niin, sitähän minä tässä, että kirkkovaatteet teillä on päällä, ja rehellistä väkeä olette kanssa."
"Tämähän se oikein hyvin passaa!" sanoivat Krääkät, ja niin sitä kömmittiin Ukulin pesän suusta sisään.
Siellä oli pimeänpuolista, siellä pesässä, ja olkikattokin kovin matalalla. Mutta pian he huomasivat Kaapo Kasilaisen: siinä se makasi, heiniä allaan, kaikki neljä koipea oikosenaan, eikä liiku eikä hievahda minnekään. Ukuli kävi pääpuoleen, Krääkät koikkelehtivat ruumiin ääreen nekin, noin kuve edeltä, niinkuin oraspellossa, kun tuuli puhaltaa.
"Jo sitä on yksikin hiiri meidän saaliiksi saanut, Kaapo Kasilainen, sen tiedätkin", puheli Ukuli. "Aina sitä on hyviä ystäviä oltu, ja jutkuja meillä on ollut jos jonkinlaisia. Nyt se kaikki on ollutta ja mennyttä. Voi sua Kaapo itseäskin! Kyllä vainenkin sinun olisi hyvä mieli ja ihan pystyyn hyppäisit ilosta, jos vielä elossa olisit, ja minä sanoisin näin: 'Kaapo hoi! Neljä tuhmaa Krääkkää on äärelläsi.'"
Ja silloin kavahti Kasi pystyyn, ja nyt alkoi semmoinen variksen-ajo, että…!