Jörnillä ei ollut morsianta, ja niinpä hänen täytyi juhlassa kulkea erään pienen kreijittären rinnalla, jolla oli kesäleipiä kasvot täynnä, ja joka oli jäänyt parittomaksi hänkin. Isä Uhl, joka astui kulkueen rinnalla, katsoi pilkallisesti poikaansa; vanhimmat veljet olivat harmissaan. Jörn kulki huulet supussa, ylpeän näköisenä ja ääneti.
Päivä paistoi, ja hiljainen tuuli puhalsi. Pyöreitä, kirkkaita ja keltaisia valoja välähteli lehmusten tuuheain lehväin läpi, kisaillen keskenänsä ja ajellen toisiansa maantiellä ja tyttöjen hajahivuksilla. Ja hiljalleen sateli lehmusten kukkia kulkueen päälle.
Kuka on ollut mukana näissä lastenjuhlissa Sankt Mariendonnissa? Olkoon Uhl tai Krey: hän nouskoon ja puhukoon! Kellä siellä tukka välähti valoisimmin? Vuoroin se tummeni ja vuoroin vaaleni, sitä myöten kuin valot siihen sattuivat, ja vartalo valkoisissa vaatteissa oli niin kaunis ja solakka, ja kasvot valkoiset ja punaiset, niinkuin pisara verta valkoisella lumella. Se oli Lisbet Junker. Kulkueessa hän astui Jörn Uhlin edellä, kääntyi välisti taaksensa ja naurahteli hänelle. Ja Jörn sanoi: "Kovinpa paljo sun tukkaasi onkin tarttunut lehmuksenkukkia."
Ken on tuo pieni tumma tyttönen, täynnä levottomuutta ja rajua onnea, hiukkasta liian pieni, hiukkasta liian leveä, hiukkasta liian huima, hiukkasta liian meluisa? Se on Elsbe Uhl, joka kulkee Fiete Kreyn edellä, ja katsahtaa välisti hänen puoleensa, naurahtaa ja nyökäyttää hänelle päätään. Mutta tänään hän ei puhuttele Fiete Kreytä; hän on talontyttö tänään. Ja Elsben rinnalla astuu hänen parinansa iso, kankealiikkeinen Harro Heinsen, Uhleja hänkin. Hän on jo viidennellätoista ja hieman jo halveksiikin lastenjuhlaa ja alkaa jok'ikisen lauseensa näillä sanoilla: "Jahkas rippikoulu on ohi!" Ymmärtäväisesti hän haastelee pienen parinsa kanssa.
Kuka on ollut mukana noissa lastenjuhlissa Sankt Mariendonnissa? Olkoon Uhl tai Krey: hän nouskoon ja puhukoon! Mitä tietä liikkui kulkue? Kylän alatietä se liikkui. Maaperä on siinä hyvää marskimaata, ja kahden puolen kasvaa tuuheita, nuoria lehmuksia, lyöden latvojansa melkein yhteen. Kuka astui kulkueen etunenässä? Rumpali ja pillipiipari. Tuttuja jok'ainoalle täällä. Ammatilleen he ovat savustetun hailin kauppiaita.
Ken astui kulkueen rinnalla? Se oli opettaja Peters, valkohapsinen. Pitkä ja laiha ja vakava vanhus. Kuka kulki tien viertä lehmusten alla? Suuret Uhlit, kasvot punaisina kuin viini ja iloisessa juhla-asussa. Paljon he kyllä ovat syntiä tehneet vaimojansa ja lapsiansa ja omaa ruumistansa vastaan, mutta tämä on kumminkin heidän ansiokseen luettava, eikä niin vähäksikään: itselleen kun juhlapäivän soivat, sen he soivat lapsilleenkin. Kuka kulki tienviertä toisella puolen? Kreijit vaimoinensa. Kaikki ylpeinä lapsistaan.
Kuka, kulkueen saapuessa perille, seisoi ravintolan edustalla, vanhan olkikaton alla? Siinä seisoi Ernst Rapp, pitäjän ravintolan isäntä, ja huuteli kiireissään oveen päin pojallensa, pannen puoleksi saksin murretta, puoleksi alasaksan — hän oli muualta muuttanut —
"Fritze! Jourus ny'! Lansmannit tulee ja handelsmannit kans! Ann' raikuu!" Ja ulos hyppäsi lihava, neliskanttinen Fritz Rapp ja puhalsi torvellansa iloisen marssin. Ja niin astui kulkue juhlataloon, lapset edellä, sitten Uhlit, sitten Kreijit.
Ylhäällä, jyväaitassa tallien ylisillä, lapset pitivät iloista karkeloa, ja tyttöjä pelotti taaskin, sillä jo kaksikymmentä ajast'aikaa on huhu käynyt semmoinen, että aitan välikatto on kovin huono, ja että joskus se vielä pudota romahtaa alas.
Hailisaksat pärisyttävät ja puhaltavat.