— Jalka polkasi… räiskis!… — Nurkissa narahtelee. Rappausta lohkeaa seinistä.
Lisbet Junker juoksee hädissään koko salin poikki Jörn Uhlin luokse.
— Jürgen, kuuletko sinä? Lattia romahtaa!
— Joutavia! — sanoi toinen mahtavasti. — Tule tanssimaan.
Ja kauvan he tanssivat yhdessä eivätkä kuule, eivätkä näe mitään muuta. Viimein tulee heidän niin palava, että taukoovat.
— Ei maar! — sanoo Lisbet Junker. — Kylläpäs tuli kuuma! — ja hän löyhyttelekse valkoisella nenäliinallaan, ja lyhyt, valkoinen leninki lepahtaa, ja hän nauraa.
— Tules nyt, niin ostan sinulle jotain juotavaa, — sanoo Jörn.
He astuvat käsityksin tungoksen läpi sinne, missä Fritz Rapp seisoo kaikenlaisten lasien takana. Jörn ostaa lasillisen limonaadia, ja sen he juovat yhdessä. Lisbet pistää kiitokseksi hänen kouraansa muutamia minttukaramelleja ja syö itsekin niitä. Ja yhä he nenäliinoillaan pyyhkivät hehkuvia kasvojansa. Mutta nyt olivat kädet käyneet niin tahmeisiksi. "Ei maar", sanoo Lisbet, "ei tämä käy laatuun. Pannaanpas kädet yhteen. Ihanhan ne tarttuu toisiinsa, ja sinä kun otat minusta kiinni, niin leninki likaantuu." Hän otti nenäliinansa, pani suunsa suppuun ja tirskautti pikkuruisen ja pyykkäsi ensin Jörnin kädet, sitten omansa puhtaiksi. Sitten hän näytti vielä, mitenkä Jörnin tulee pitää nenäliinaa kädessä, kun ottaa hänestä kiinni. "Ja nyt mennään tanssimaan taas."
He tanssivat jälleen yhdessä, kunnes Lisbet oli ihan uuvuksissa ja läähätti paikallaan ja nojasi häneen hiukan. Tämä oli aina ystävyyden ylimmäinen aste.
Jörn katseli häntä mielihyvällä ja onnellisena tyyneillä, viisailla silmillään ja sanoi: "Onko sun hauska tanssia minun kanssani?"