— On, — vastasi toinen. — Enhän minä niitä toisia niin hyvin tunnekaan. Mutta sinut minä tunnen, sinä kun aina tulet eri läksyille vaarin luokse. Sinä olet somin ja viisain heistä kaikista.
Jörn punastui.
— Sinä se somin olet, — sanoi hän, — se on vissi se.
— Katsos! — virkkoi Lisbet. — Näätkös Elsbeä? Hän on niin raju; minua harmittaa tuo.
— Niin hän on Harro Heinsenin kanssa. Ei miellytä minua se poika; siksipä pidän sinusta niin paljon, sinä kun olet aina niin hiljainen ja siivo.
Niin karkeloivat lapset, kunnes saliin alkaa tulla nuorisoa, joka vähitellen tunkee heidät pois. Kello kymmenen maissa, illan pimeässä jo, lähtevät lapset aitasta. Lisbet on jo mennyt vaarinsa kanssa kotia. Jörn kääntyy Fiete Kreyn puoleen.
— Minä lähden kotia. Missä Elsbe?
— Niin, kysy sitä! — vastaa Fiete suutuksissaan. — Jonnekin se on pujahtanut Harro Heinsenin kanssa.
He astuvat keilaradan kautta pimeän puutarhan portille saakka ja huutelevat häntä. Ei kuulu mitään.
Silloin sanoo Fiete Krey hiljaa, mutta selvällä äänellä: "Elles nyt heti tule, niin minä sanon kovaa, että sinä olet Harro Heinsenin kanssa puutarhassa."