Nyt kuuluu hiipiviä askeleita, ja kohta sen perästä astuu Elsbe näkyviin. Hän sanoo välinpitämättömästi: "Tekös täällä olettekin? Minä kuulin ääniä täältäpäin."
— Niin, tääll' ollaan, ja lähde nyt heti kohta meidän kera kotia.
Silloin astui Harro Heinsen puitten välistä esiin.
— Me tullaan sunnuntaina iltapuoleen Ringeshörnille, — sanoo hän uhkaillen. — Ja silloin saavat Kreijit taas selkäänsä, niistä tän'iltaisista.
Hän uhkasi vielä lähtiessäänkin ja sanoi: "Pidä sormus tallella!" Hän katosi taloon. Toiset kolme läksivät astumaan kotia kohti.
— Vai antoi hän sinulle sormuksen? — puheli Fiete Krey. Ja lisäsi sitten sääliväisesti: "Näytähän sitä, typykkä! Onko se hopeaa?"
— Mitä se sinuun kuuluu? — sanoi Elsbe ylpeästi.
— Näytähän sentään, Elsbe!
— Kultaa se on. Näätkös?
— Voi sua, tyttö rukkaa! Mokomakin sormus! Ja tää on sitten kultaa muka! Tiedätkös, minkä verran täll' on hintaa? Ei ole kehumisen varaa, Viisi groshenia korkeintaan.