— Äläst'! — virkkoi Elsbe. — Maksaa se hyvän joukon enemmän.
Kymmenen markkaa se maksaa.
— Olipas koko pöllö, se poika! Ottaa ja lahjoittaa sormuksen! Mitä sinä sormuksella teet? Olis edes lahjoittanut sulle parin kanineja! Kuules, typykkä, oletkos sinä nähnyt minun kaninpoikiani? Tiedäthän, niitä siniharmaita?
Elsbe juoksee hädissään Jörnin viereen.
— Jörn! Fiete hakee taas riitaa!
* * * * *
Koko iltapäivän, lasten tanssiessa, istuivat Uhlit ja Kreijit, vanhan tavan mukaan, eri huoneissa kumpikin sukukunta. Huoneitten välillä oli leveä ovi. Uhlit joivat punssia ja lähettivät sitä toiseenkin huoneesen, ja kun juoma, lasten mentyä kotia, alkoi tehdä tehtäväänsä, silloin Kreijeistä huimapäisin otti lasinsa, meni toiseen huoneesen ja istahti Uhlien seuraan.
Tänä vuonna pani asian alkuun Jochen Krey. Hän tuli, kasvot tulipunaisina, loi Uhleihin uhkean katseen ja istahti ääneti ja raskaasti naapurinsa, suuren Klaus Uhlin viereen, lyödä kolauttaen lasinsa pöytään.
— Istunmahan tässä vähäsen, — sanoi hän.
Uhlit nauramaan, ja jotkut huusivat: "Jo lens' ensimmäinen krääkkä." Vähitellen tulivat ne muutkin, ja niin siinä sitten istuttiin rinnakkain ja sikin sokin.
Kerran vuodessa, juuri tänä yönä, istuvat Uhlit ja Kreijit yhdessä, sinuttelevat toisiansa ja sanovat "naapur'kullaks" toisiansa, ja ovat kuin veljeksiä, laulavat yhdessä vanhoja lauluja, jotkut syleilevätkin toisiansa. Tätä kestää noin kolme, neljä tuntia.