Jörn käänsi eteenpäin. Mehiläinen lensi avonaisesta akkunasta sisään, lentää pörisi jonkun aikaa ympäri tupaa, huomasi sitten eksyneensä kokonaan, pörisi kahta vihaisemmin ja lensi jälleen ulos, vieden mennessään pojan ajatuksetkin. Kotvan aikaa hän katseli haaveillen ulos.
Uteliain silmin Jörn tapasi katsella maailmaa, ja yhä enemmän hän mielistyi kirjoihin, semminkin sellaisiin, mistä saa hyviä, selviä tietoja, myöhemmin sellaisiinkin, jotka sisälsivät järkevää, harkitsevaa mietintää. Hän sanoi siihen aikaan Fietelle: "Minä tahdon saada selväksi maailmassa kaikki tyyni." Ja paljonhan hän elämässään sittemmin selväksi saikin. Fiete Krey sanoi: "Annas, kun olis minulla satatuhatta taaleria, niin Uhlin minä ostaisin ja siinä minä asuisin kuolinpäivääni asti." Ja nythän he olivat matkalla toiveitansa toteuttamaan, kumpainenkin. Fiete Krey oli päässyt ripille ja pestaunut renkipojaksi Uhliin. Siellä hän tallissa kiskoi jouhia hevosten hännistä ja sai niistä kelpo rahat. Sitä paitsi hän kävi muutakin pientä kauppaa omasta takaa su'illa ja ruoskanvarren heloilla. Mutta Jörn Uhl istui englantilainen kirja kourassa, ihmetellen, että onpas vaan ihmisiä, jotka tuollaistakin kieltä puhuvat.
Akkunat olivat auki. Linnut lauloivat lehmuksissa, ja mehiläiset surisivat kullanhelakassa, autereisessa ilmassa, joka kuulsi akkunan ja lehmusten välitse.
Silloin kuului verkallisia, hiljaisia askeleita seinävierukselta, ja
Lisbet Junkerin vaaleat, soikeat kasvot ilmestyivät akkunaan.
— Sielläkös sinä istut? Tule ulos!
— Mitäs sinä teet? Ongellako olit, vai?
— Minulla on jo kymmenen aika venkaletta. Vastikään nykäisivät madon irti. Tule pois! Ei sua vaari enää muistakaan.
— Miltä tuo sinun tukkasi nyt näyttää! — sanoi Jörn.
— Miten niin? Pörrössäkö, vai? — Tyttö kummasteli, että Jörnillä oli jotain moittimista hänessä. Mutta heti hän käsitti asian: — Niin, sinä tarkoitat, että se on niin helakka päivänpaisteessa! — Hän käänsi päänsä äkkiä: — Katsopas! Tuossa tulee pikkuinen päivänsäde lehmuksen läpi ja suoraan päähän, niinkuin pyssystä vaan. Huomaatkos? Mutta pörrössä kai se lienee kanssa. Kolme kertaa olen jo kontannut aidan alitse ja katsonut tänne akkunaan.
— Luulis, että sinä olet kontannut auringon alitse.