— Pääst'irti! Jörn tulee!
Fiete päästi hänet kiireesti alas, ja kun Jörn tuli voileipäin kanssa käytävää pitkin, eivät nämä olleet tietääkseenkään koko asiasta.
Onnellista oli tämän lujan, elämänhaluisen tytön, että hänen ystävässään, Fiete Kreyssä, seuraavana vuonna alkoi ilmetä ensimmäisiä oireita alkavan miehekkyyden ylpeydestä. Fiete alkoi pidellä hiukan kauempana itsestään tuota lasta, "typykkää", joksi hän häntä sanoi. Fiete kiinnitti sydämensä talon pienpiikaan, hänen ikäiseensä nuoreen, somaan tyttöön, joka askaroitsi kyökissä Wietenin käskyläisenä ja joka piti Fietestä hänkin. Mutta Fiete oli vekkuli, niinkuin kreijiläinen konsanaankin, eikä välejänsä Elsbenkään kanssa kokonaan rikkonut.
Köyrin tienoissa Elsbe kerran, ompelukoulusta tullessaan, meni talliin ja sanoi pojille: "Opettaja Peters se välittää kaikista joutavistakin asioista, ja hän se tänään kertoi, että nyt on kovat ajat monellakin käsissä, kun täytyy maksaa velkain korkoja. Saa nähdä, alkaako meilläkin käydä väkeä, tuomassa korkoja isälle."
Jörn Uhl katseli jo ympärilleen. Fiete Krey vihelteli vain.
Kotvasen kuluttua, kun lapset olivat syöneet välipalansa, astui pihan poikki muuan pieni, vanha mies, tukka lyhyt, harmaa ja kasvot somat, älykkäät. Kankeasti hän astui suoraan noita kolmea kohti ja kysyi, onko isäntä kotona. Elsbe sanoi isännän lähteneen kylälle ja tulevan kohta takaisin.
— Olisi vähän asiaa, — virkkoi ukko.
Lapset katselivat häntä, ja hän kun näkyi olevan matkasta uupunut, virkkoi Fiete sävyisästi: "Käykää tupaan vuottamaan kunnes herra tulee kotia."
Molemmat talonlapset menivät hänen kanssansa välikön poikki ja olivat juuri astumaisillaan etutupaan, kun Heikki ja Hannu tulivat kyökistä.
— No! — sanoi Heikki, — kukas teill'on siinä mukana?