Frans Strandiger veti oven hiljaa kiinni ja mumisi itsekseen: "Hän aikoo auttaa heitä!" Hän tuijotti synkkänä ovea kohden. Tämä ei ollut hänelle keveätä. Kaikki ritarillisuus ja kunnollisuus luonteessaan korskahti hereille, mutta sitte purasi hän hampaansa yhteen ja aukaisi taaskin oven.
Maria Landt meni juuri ohitse siitä ja pysähtyi. Hän ei sanonut mitään. Mutta he katsoivat kumpikin toisiinsa. Silloin huomasi Frans, että Maria aikoi voittaa hänet. Ja lama ajatus sai hänet niin suunniltaan, ett'ei hän saanut sanaa suustaan. Hän oli toivonut tätä silmänräpäystä, mutta voimakkaine keveine luonteineen ei hän ollut kuvitellut, että tämä silmänräpäys tulisi olemaan näin vakava. Nyt seisoi Maria hänen edessään silmät suurina ja tuskallisen pelokkaina.
"Mikä on aikomuksenne Wittin ja Eschenwinkelin suhteen?"
"Lepääkö Eschenwinkel vielä niin sydümellänne, kuin muinoin, kun vielä olitte nelitoistavuotias lapsi?"
"Siinä ei ole mitään muuttunut."
"On taloudellisesti järkevintä, että rakennukset siellä hävitetään.
Siispä sen pitää tapahtua."
"Mutta onhan toisiakin näkökantoja. Jos tahdotte katsoa asioita yksinomaan taloudelliselta kannalta, niin silloin ette saa myöskään viettää mitään sunnuntaita eikä joulua, ja laskette vaan päivät, kunnes tulee viimeinen."
Hänen alakuloinen äänensä liikutti Fransia; mutta samassa heräsi katkeruus hänessä, heräsi niin tulisesti, että koko ruumiinsa vavahleli ja äänensä muuttui käheäksi. "Joulusta puhutte te! Enhän tiedä, mitä semmoinen onkaan. Semmoista ei meillä tunnettukaan. Äiti ei sietänyt semmoisia. Aioin kerran mennä erään toisen pojan kanssa näkemään hänen joulukuustaan; silloin sain lyöntejä. Kun sanoimme sanan 'joulukuusi', nauroi äiti. 'Hölynpölyä!' sanoi hän."
Lapsuusvuosiensa autio kurjuus ilmeni ilkkuvana eteensä.
"Te olette pyhimys, jommoisista saa lukea kirjoissa. Olin tänä jouluna teidän asuntokumppaninanne. Kutsuitteko minua viettämään joulua kanssanne? 'Tule mukaan, saat nähdä joulukuusemme?' Seisoin tuossa ikkunassa ja näin valon teidän joulukuusestanne lumella. Minusta ei ole vielä kukaan ikinä välittänyt, minun sieluni perään ei ole vielä kukaan ikinä kysynyt: siispä olen lopulta tullut siihen luuloon, ett'ei minulla olekkaan mitään sielua. Siksipä kuljenkin omaa tietäni, ja se on tämä: tahdon olla herra ja käskijä. Siinä on koko maailmankatsomukseni: eikä ihmeitäkään!"